Vuosi 2017 on odotettu ihan erityisellä tavalla. Kesän ollessa kauneimmillaan meidän perhe kasvaa yhdellä niin toivotulla lapsella. Pieni blogihiljaisuus on johtunut väsymyksestä ja raskauspahoinvoinnista, joka vihdoin tuntuu astuvan hieman taka-alalle. Onnea on kaikesta huolimatta enää vaikea peitellä ja odotuksessa on mukana myös lapset. En ikinä olisi arvannut, kuinka paljon myös isommat sisarukset odottavat jo vauvaa ja ilo tuntuu tuplaantuvan. 

Se tunne ja hetki, kun ultrakuvan ruudulle piirtyi vihdoin täydellinen ihmisen alku oli unohtumaton. Edellisten kokemusten siivittämänä pelkään ultrausta valtavasti ja tälläkin kertaa jännitys oli melkoinen. Helpotuksen jälkeen tarvittiin iso kasa nenäliinoja kummallekin meille vanhemmalle. Olen antanut luvan itselleni peloista huolimatta olla onnellinen, nauttia tulevasta ja tästä raskaudesta. Huomista ei kuitenkaan voi tietää, mutta tällä hetkellä mahassa käy kova vilske ja elämä! 

Tervetuloa vuosi 2017. Tuothan mukana onnea ja iloa, ehkä 3-4 kiloa. 

Kommentit (5)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kaksi lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram