Enpä olisi muutama vuosi sitten todellakaan uskonut, että lautasellani on itsekasvatettuja salaatinlehtiä tai että pihallani rönsyilee perunamaa ja pieni hyötypuutarha

Enpä olisi muutama vuosi sitten todellakaan uskonut, että lautasellani on 
itsekasvatettuja salaatinlehtiä tai että pihallani rönsyilee perunamaa ja pieni hyötypuutarha.
Kuitenkin jostain kumman syystä puutarhavillitys on iskenyt totaalisesti
ja huomaan joka aamu ensimmäiseksi sipsuttavani ainot jalassa ja pyjama päällä puutarhassa katsomassa
mitä uutta kasvimaasta on noussut. 
Myös ennen nukkumaanmenoa pitää käydä tarkastamassa tilanne ja voi sitä riemun määrää,
niin äidissä kuin tyttäressä, kun jotain uutta syötävää löytyy lautaselle.. 
Viime kesänä tyttären oivallus;
"äiti meidän pihalla kasvaa herneitä" on kasvanut tähän pisteeseen.. 
Nykyään pihalla kasvaa perunaa, porkkanaa, kurkkua, retiisiä, kesäkurpitsaa, rucolaa, salaattia ym..

Tänävuonna kasvimaa rakennettiin ilmaiseksi saaduille trukkilavoille,
 mallia otin Ilona Pietiläisen- Unelmien Piilopaikka kirjasta. 
Eipä tarvitse kitkeä rikkaruohoja ihan niin usein ja salaatit saa olla rauhassa etanoilta.. 
Takana kasvaa pottua, edessä tilliä ja kehäkukkaa. 
Salaattia on kerätty pitkin kesää lautaselle, ihana kesän maku! 
Tämä on kyllä ihan parasta aikaa puutarhassa juuri nyt, kun sato alkaa kypsyä..
Enkä todellakaan ole vieläkään mikään "puutarhan asiantuntija".
Lähinnä ihan fiilispohjalta rakentui tämäkin kasvimaa lasten kanssa, siemeniä multaan heitellen.
Yrityksen ja erehdyksen kautta.. Säilyy jännitys ja ihmetys kun sieltä jotain nouseekin ;) 
Ja ehkä sitä vuosi vuodelta jotain oppiikin, ihan vahingossakin, sillä innostuksesta ei ole puutetta! 

Hymyä tähän päivään on tuonut Eevan kirjoitus, kaikki mitä rakastin blogissa. 
Kannattaa vilkaista, niin osuvasti kirjoitettu teksti "bloggaamisen vaarallisuudesta" täällä :) 

?

Anni

Kommentit (13)

Pilviraitin Marjaana

Noi lavakaulukset on kyllä tosi käteviä. Meillä kaikki kasvaa niissä. On kyllä huippua saada omasta maasta satoa! :)

AnuElina

Herkkuja omasta maasta, luksusta! Kiitos tuosta blogilinkistä, aivan mahtava kirjoitus Eevalta!

Ansku

Meillä ei oikein ole tilaa kasvimaalle vai johtuuko se "tilanpuute" siitä ettei minua ole vielä kasvien kasvattajan kärpänen puraissut :)

On varmasti ihanaa tepastella aamukasteiselle kasvimaalle ja napata tuoretta vihannesta aamupalapöytään!

Tuo Eevan kirjoitus oli aivan mieletön, niin osuvasti kirjoitettu!

Ruususuun äiti

Tänävuonna ne vasta keksin, on ollut kyllä ihan huippujuttu! Ens vuonna lisää! :)

Ruususuun äiti

Niin on ja ihme kyllä omasta maasta tällä kertaa ;) Tuo kirjoitus pisti kyllä hykertelemään! :D

Ruususuun äiti

Enpä olisi itsekään uskonut tuon kärpäsen puraisemaksi :D Mutta hyvä näin ja ainakin lähiruokaa parhaimmillaan! ;)

Nonnukka

Voi sama juttu täällä.. en olis uskonut itsestäni myöskään, että omasta maasta saa salaatit, yrtit ym. joku päivä :) Kivaa puuhaa ihmetellä kasvun ihmeitä! Ihanat kuvat ja tunnelmat <3

Jenni

Nam, ihanaa satoa omasta puutarhasta! <3 Myös ihania kuvia ja suloinen pieni viherpeukalo! <3
Aurinkoisia päiviä!

Lovviisa

Oikein ilosta aurinkoaamua kammarista ! Söpöset lapset ja kaikki nuo viheriän sävyt, voiko kauniimpaa olla. Ja kiitos vinkistä tuonne Eevan bloggiin. Hih miten hauskaa ja osuvaa luettavvaa. Minäkin se ikuinen optimisti jolla mennee omasta mielestä niin mukavasti :)

Peppi

Ihanan vehreää ja vihreää :) Ihan parasta hyötykasveissa puutarhassa on seurata kasvua ja sitten kun sieltä saa hakea jotain pöytään... Huomaan itsessä ihan samaa "lapsenriemua" kuin tytössä, kun löytää ekan kypsän mansikan tai saa kipasta yrttejä omalta pihalta.

Eerika / TaloTarinoi

Teillä on siellä ihana hyötypuutarha! Lavakaulukset näyttävät ja kuullostavat tosi käteviltä. Itse nikkaroin keväällä pari jaloilla seisovaa laatikkoa ja ovat toimineet niin hyvin, että tarvii tehdä ensi vuonna lisää. On se niin mukavaa ja palkitsevaa kasvattaa itse omat kesäherkut :) Antoisia sadonkorjuuhetkiä teille!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kaksi lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram