Sileät rantakivet tuovat kesän tuntua kattaukseen jo vähän ennen aikojaan. Rautakaupan valkoiset kiuaskivet ajavat asian yhtä hyvin kuin lämpimän loman muistot. Koristekivistä on helppo tehdä kauniit paikkakortit tai vaikkapa pöytäliinapainot. 

Tee näin: 

Piirrä vedenkestävällä mustalla tussilla soikion ääriviivat kiven sileimmälle puolelle pinnan muotoja mukaillen. Piirrä soikion ympärille viivoja, pilkkuja ja muita rentoja kuvioita kuvan mukaisesti. Maalaa sitten keskusta mustalla liitutaulumaalilla, jotta voit kirjoittaa kiviin esimerkiksi, kuka paikalla istuu tai mitä vadilla on tarjolla. Anna maalin kuivua vähintään tunnin. Kirjoita haluamasi teksti kiveen valkoisella liitutussilla, jotta saat sen tarpeen tullen vaihdettua. 

Mukavaa vappua!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kaksi lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram