Pitkään on kestänyt tervehtyminen aivokalvontulehduksesta, joka on aina välillä muistuttanut olemassaolostaan. Viimeinenkin lääkärikäynti takana, vihdoin voi sanoa olevansa terve, selvinnyt pitkän uuvuttavan taistelun. Kiitollisuuden tunne on valtava, kotona odottaa joulu perheen kanssa ja tärkeät ihmiset, ne kaikista tärkeimmät. Tytär, joka on oppinut puhumaan, sanomaan äiti ja isä. Kasvanut pienestä nyytistä tomeraksi tytöksi, joka osaa jo kertoa mitä tahtoo. Yrittää ottaa kiinni lumihiutaleita, tietää että tuli polttaa ja vesi kastelee. Tuntee rakkaimmat ihmiset nimeltä, osaa luetella ne. Kasvaa niin kohisten, että joulukiireet tuntuvat pieniltä.
Kokeilee mitä saa tehdä, mitä ei. Lähteekö äiti taas pois sairaalaan? Luottamus on ansaittu pikkuhiljaa, äiti pysyy vierellä, kamalimmankin kiukkukohtauksen yllättäessä. Syli on aina olemassa, turva ja tuki kiukkuttelevallekin..

(Riihipeikon tyynyt, kiitos Riihipeikolle!) 

Joulu on tullut meille- Kuusi kannettu sisään, joulukoristeita tehty,  joululahjat paketoitu,  piparit leivottu, puuroa keitelty. Hyasintit tuoksuu, on aika pysähtyä, olla yhdessä ja nauttia tunnelmasta. Mikään ei ole sen arvokkaampaa, kuin hitaat aamut ja pienet villasukkavarpaat. Lapsen hymy, onni ja iloinen touhukas mieli, kun kaikista tärkeimmät ovat saman katon alla. Vauva joka meillä oli viime vuonna on jo tyttö, ensi vuonna vielä isompi ja taitavampi.  Uudelle vuodelle on tiedossa uusia tuulia, uusia odotuksia. Kuitenkin meidän on hyvä nyt näin, tässä hetkessä, näissä aamuissa, jotka katoavat yksitellen. Näitä aamuja ei koskaan saa takaisin, hetket ovat hauraita ja tuulet puhaltavat lujaa purjeisiin jo uusia haasteita. Takki täynnä menneen vuoden muistoja, onnea, pelkoa, iloa ja elämää. 

Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni kannustuksesta ja kommenteistanne! Huvikumpu toivottaa teille kaikille hyvää joulua rakkaidenne kanssa ja palaa tänne taas joulun jälkeen! ?

"Niityllä lunta

Hiljaiset kadut


Taakse jo jäänyt
Syksyn loputtomuus
Muistojen virta
Lapsuuden sadut
Sanoma joulun
On uusi mahdollisuus."

Kommentit (24)

emmi

Ihana "tarina" ja kauniita kuvia :)
Kaunis joululaulu vielä lopuksi, rauhaisaa joulua! :)

Askartelin itte

Olen Emmin kanssa samoilla linjoilla. Kiva tarina ja kauniita kuvia. Hyvää Joulua teille.

anrinko

Aivan ihania kuvia!
Rauhallista joulua myös sinulle.
Meillä touhut vielä jatkuu perjantailla asti. Sitten nautitaan.

Kotomon Taina

voi mikä postaus. Tunteita herättävä teksti ja ihania kuvia! Toivon myös hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

Sari

aivan ihanaa luettavaa ja katseltavaa. niin ja tietysti kuunneltavaa. KIITOS tästä ja oikein ihanaa joulua teidän perheelle!

Suvi

Voi että kun nää sun jutut on niin ihania lukea! Miten osaatkin kirjoittaa aina noin kauniisti ?

Liisa

Kauniin näköistä teillä!
Ihanaa, että olet nyt kokonaan parantunut ja saatte viettää Joulun kotona rauhassa ilman pelkoa..
Ruususuu varmasti iloisin kaikista, että äiti on taas vierellä :)
Ihanaa ja rauhallista Joulua teillekin!

AnuElina

Oi miten ihania joulukukkia! Pitää muistaa ostaa itsellekin, olen ihan kokonaan unohtanut! Hups!
Kaunis joulutunnelma teidän kodissa! Iloa jouluun!

Aleksi

Hymyssä suin täällä taas selailen blogia; Kauniita kuvia, mutta silti kaikista kauneinta on kirjoittamasi lämpö ja empatia, läheiset ja elämänjano!

Ruususuun äiti

Kiitos teille sanoistanne, koskettavia sähköpostiviestejä olen myös saanut! Kaunista joulua jokaiselle! ? Mukavaa, että blogini koskettaa ja sen olemassaolo on tärkeää ja joku saa siitä voimaa, iloa, ideoita ja toivoa. Sehän on tarkoituskin! Lapsiperheen joulukiireitä todellakin täällä ollut myös tämä viikko, lapsen kiukkua ja sotkujen siivousta! Onneksi on tohinan keskellä aikaa pysähtyä ja keskittyä siihen olennaiseen & tärkeimpään: Yhdessäoloon ja läheisiin ihmisiin! Jokainen päivä on ihme ja onni siitä, että saa elää, viettää aikaa perheen kanssa. Elämä on ohikiitävää!

pitsienkeli

Herkkää,koskettavaa tarinaa.Toivotaan,että olet jo parantumaan päin.
Kaunista joulua sinulle ja läheisille=)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kaksi lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram