Tänään oli toinen koulupäivä ja fiilis jo vähän parempi. Tuntuu hyvältä saada elämään muutakin sisältöä kun ihmissuhteet. Mua nimittäin alkoi jo nyt ärsyttää se, että taas mä luisun siihen et meen täysin L:n aikataulujen mukaan kun ei ole omassa elämässä mitään säännöllistä. Joskus tuntuu et kun mulla on joku, mä omistaudun sille liikaa ja siks multa jää tekemättä paljon asioita joita mä muuten tekisin. Täytyy myöntää, et vähänhän se jännittää onks meillä tarpeeks aikaa olla yhdessä kun kummallakin on nyt pakollisia menoja, mut tällä kertaa mä en aio olla se joka aina karsii omistaan. Täytyy siis vaan nyt toivoa että L:lla olis myös halua järjestää meille aikaa yhdessä.

Meillä oli toissapäivänä L:n kanssa kehityskeskustelu siitä mitä viikonloppuna tapahtui. Perjantain jälkeen nimittäin tuli lauantai ja mun pelkotila sai jatko-osan. Päivällä yritin olla normaali, ettei L:n saunailta menis sen takia pilalle et mä oon maassa. Sain sit jostain sellasen käsityksen, et sen ei oo tarkotus kun käydä saunomisten jälkeen paikallisessa muutamalla oluella ja mennä sen jälkeen kotiin. Mä en tietenkään saanut unta ja kello tuli kaks ja ylikin, mut viestiä ei kuulunut minkä se lupas kotoa sitten laittaa. Sit selvis et se olikin lähtenyt jatkoille ja siellä vierähtikin sitten aamuun asti. Mä valvoin koko yön ja olin kauhusta jäykkänä. L ei tietenkään vieläkään ymmärtänyt et miks ja toimi jälleen niin et se vaan lisäks sitä mun pelkoa.

Siks mä päätin sit puhuu sen kanssa ja kertoo et olen just vasta itsekin tajunnut et mullahan on ihan oikea psyykkinen trauma. En siis taida olla vaan mielenvikanen ja mustasukkanen akka vaan se stressireaktio vyöryy päälle enkä mä saa sille mitään. Aluks L otti asian just päinvastoin kun mä olin toivonut. Alkoi nimittäin pohtimaan, että no voiko hän nyt sitten tehdä kaikkea mitä haluaa vai rajotanko mä hänen tekemisiään tän varjolla. Täytyy myöntää et kun tästä asiasta puhuttiin eikä se oikein meinannut ymmärtää, mä olin vähällä heittää hanskat tiskiin. Mut lopulta L kuitenkin sanoi haluavansa jatkaa mun kanssa tätä juttua. Niin, tää on edelleen vaan joku juttu, L ei kuulemma vieläkään halua seurustella, vaikka se ei käytännössä eroais mitenkään siitä miten nyt ollaan. Kyllä mä ymmärrän sen jos toinen haluaa ensin tutustua vielä paremmin. Tässä tilanteessa se vaan tuntuu enemmän siltä, et kaikki nuo exän muutot ja muut jutut vaurioitti meitä ja nyt L ei ole enää niin varma haluaako se sitoutua muhun. Ja se tuntuu musta todella pahalta ja epäreilulta. Sellaset asiat, joille mä en voi mitään aiheuttaa sen et jälleen kerran mä elän epävarmuudessa. Kai tässä pitäis vaan antaa ajan kulua ja yrittää pysyä rauhallisena, mut miten tätä voi rakentaa jos ei edes tiedä haluaako toinen vielä viikon päästä olla mun kans?

Me päästään näkemään L:n kanssa vasta perjantaina. Sillon on kulunut yheksän päivää kun ollaan viimeks nähty. Ikävä on jo nyt ihan sietämätön. Miten me selvitään tästä erossa olemisesta?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat