Eilinen oli taas yks niistä päivistä, jonka olisin halunnut jättää elämättä. Tiesin sen jo herätessäni, et raskasta tulee. Se ajatus tietenkin huokui musta selkeästi ja L sai osansa mun no, itsensä aiheuttamasta ahdistuksestani. L tosin ei vielä selkeästi tunne mua joten se onnistui päivän mittaan pahentamaan mun oloa sillä, että se lopetti yhteydenpidon, vieläpä sellaisen viestien vaihdon jälkeen josta jäi varmaan kummallekin, mut etenkin mulle paha mieli.

Mä tiesin, että L menee puhumaan sen exänsä kanssa puoli yhdeksältä illalla. Kun puoltoista tuntia oli kulunut, mä aloin olemaan todella levoton. Kun kaks tuntia oli kulunut, mä palelin ja tärisin lähes paniikissa. Kun kaks ja puol tuntia myöhemmin L vihdoin soitti mulle, mä olin jo lähes hysteerisessä tilassa. Mua pelotti ihan helvetisti. Mä pelkäsin ihan hitosti sitä et L ilmottaa mulle tän meidän jutun olevan tässä. Että hän tajusi haluavansakin olla exänsä kanssa tai että siellä on tapahtunut jotain mitä ei sais tapahtua. Mun oli todella vaikea ymmärtää, miksi tää juttelutuokio kesti ja kesti kun mitään ihmeellistä puhuttavaa ei kuulemma pitänyt enää olla. Sitä hirveetä pelkoa ja ahdistusta lisäs myös se, et L jätti mut jo päivällä ns. oman onneni nojaan omien ajatusteni kanssa, vieläpä tilanteeseen josta mä pelkäsin saavani rangaistukseksi L:n viileyden ja etääntymisen. Niinhän P aina toimi, rankaisi mua riidoista kylmyydellä ja "rakastamalla vähemmän".

L ei tietenkään voinut tietää, miten pahasti mua onnistui satuttamaan. Se oli itse tosi hyvillään tuosta keskustelusta ja lähes euforisessa tilassa. Mä puolestani olin paniikissa ja kauhuissani. Mä en usko et L oikein vieläkään ymmärtää miksi. Mä tajusinkin, et sen takia meidän on tosi tärkeetä alkaa puhumaan vuorostaan mun erosta ja suhteesta P:n. Tähän asti kun pääosaa tässä kaikessa on näytellyt hänen ex ja heidän ero. Mä todella toivon, et kaikki tuo eilinen tunnemyrsky oli sen arvoista, että L:n entinen elämä ei enää tunge näyttämölle.

Mä huomaan nyt, että meillä on selkeitä kommunikointiongelmia. Tai lähinnä ongelmia ymmärtää toisen ulosanti niinkuin se on tarkoitettu. Tänään kun mä olin edelleen aika maassa eilisestä, L ei tuntunut ymmärtävän vaikka kuinka yritin selittää miksi mä en ole yhtä onnessani kuin se itse. Mä yritin kertoa, miten mua huolestuttaa kuinka se on selkeästi ollut exänsä muuton jälkeen meidän suhteen jalka jarrulla ja miten se vaikuttaa mun kykyyn luottaa tähän. L ei itse tunnu sitä huomaavan, mutta se on siitä asti antanut mulle jatkuvasti sellasia signaaleja, että alkuinnostus on laantunut. On se sen kyllä sanonut itsekin, että se muutto sekoitti sen ajatukset ja että alussa hän oli melkein jo menossa naimisiin mun kanssa ja sitten tulikin ne sekavat tunteet. Sinänsä ymmärrettävää toki, mut mulle todella vaikeaa tietää onko kyse erosta johtuvien asioiden käsittelystä vai epävarmuudesta meitä kohtaan. En tiedä johtuuko se sitten viestintäkeinoista vai välimatkasta vai mistä et tää on ollut niin vaikeaa, mutta se on ainakin selvää että meidän on pakko jotenkin löytää ymmärrys toisiamme kohtaan. Ehkä se ajan kanssa tuleekin, jos me vaan nyt saataisiin rauhassa rakentaa tätä meidän juttua ilman, että joka viikko tulee viestejä L:n exältä että nyt puhutaan. Huoh.. 

Huomasin jossain vaiheessa senkin, et mähän olen kateellinen siitä, miten L haluaa selvittää asioita exänsä kanssa kun se pyytää. Mä sain suorastaan kiristää P:ä puhumaan mun kanssa et saisin vastauksia, joita en sit kuitenkaan ikinä saanut. Ja tää oivallus on myös yks syy miksi musta tuntuu et oon huono ihminen, naurettava ja suoraan sanoen ala-arvoinen. Sen lisäks toi fiilis tulee siitä, et joka kerta kun mä en pysty hillitsemään mun reaktioita, kuten tuota eilistä kauhua, mä koen hirveetä häpeää siitä et tunnen niin voimakkaasti, kun mitään hätää ei oikeasti ollutkaan. L ei aiokaan jättää mua eikä halua exäänsä takaisin. Mä en vaan valitettavasti pystynyt luottamaan siihen..

Pakko kai sekin on myöntää, että koin olevani uhattuna ja mustasukkainen. L tietenkin kertoi mulle mistä he olivat jutelleet ja siitä kertomuksesta paistoi niin voimakkaasti se, miten tää hänen exänsä on ollut kuin joku laupias samarialainen kun on kuulemma puolustanut L:a omille kavereilleen ja L:n äidille, kehottanut L:a olemaan oma ihana itsensä ja ties mitä jaloa ja epäitsekästä. Sen lisäksi se kertoi jonkun salaisen asian, mitä L ei saa kertoa kenellekkään, mikä tietenkin raivostutti mua ja sai epäilemään että mikä juoni sen takana on. Oliko pakko kertoa se asia just L:lle, että on jälleen yksi heitä yhdistävä tekijä? Nytkö sitten tää salaisuus on se linkki heidän välillä jonka tiimoilta on hyvä ottaa yhteyttä? Ja olenko mä tässä taas se naurettava ja pikkumainen? Mua pelottaa, et jos mä yritän kertoa näistä tunteista L:lle, se ajattelee just noin.

Toisin kuin L, mä en usko et hänen exänsä on ihan täysin vilpitön. Onko se sitten mustasukkaisuutta vai joku kuudes aisti, mut mun vaisto sanoo ettei tää vieläkään ollut tässä. Mikäli mä olen oikeassa, L saa seuraavan kerran tullessa todella osoittaa et hän ei enää lähde siihen leikkiin mukaan tai sit mun on pakko pistää pillit pussiin ennenkuin satutan itseni lopullisesti. Toivottavasti en siihen tilanteeseen joudu..

Yhteenvetona vois kai sanoa, et good for L, sille tuo juttutuokio oli tarpeellinen ja selvensi sen ajatuksia. Harmi vaan, että L itsekin myönsi ottaneensa mun kustannuksella tuon riskin ja häviäjä olin minä. Mä sain tästä pysyvän kolhun ja ensimmäisen muistijäljen siitä, miten L:kin kykenee aiheuttamaan samaa pelkoa kuin P. Ei ehkä tarkoituksella tai edes tietoisena aiheuttamastaan vahingosta, mutta eipä ne traumat paljoa sitä katso oliko teko tahallinen vai tahaton. Nyt L on viettämässä saunailtaa poikien kanssa ja mä onneksi illan mittaan saanut hieman rauhallisemman olon, osaksi pakottamalla. 

Äsken tuli viesti, että nyt he ovat lähteneet paikalliseen jatkamaan iltaa. Väkisin tuli mieleen ajatus, että mistä sitä tietää keihin tai tarkemmin kehen sielläkin voi törmätä.. Ai niin, muistinko jo sanoa et tää ex muutti n.700m päähän L:sta?

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ero takana, elämä edessä? Rämpimistä toipumisen tien viereisessä ojassa. Nyt kun osais vaan kääntyä risteyksissä oikeaan suuntaan..

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat