Täräytän musiikkiluokan oven kiinni perässäni. Käytävältä kantautunut puheensorina vaimenee. Luokassa on rauhallista. Hiljaista.

Tai ei aivan. Sähkökitaran säröinen ääni rikkoo hiljaisuuden. Kitaranvarressa kaverini on kumartunut kännykkänsä puoleen. Näytöllä on avonaisena virityssovellus.

Talsin kaverini viereen. Mikrofonit sijaitsevat hänen oikealla puolellaan olevalla pöydällä. Liu’utan sormiani mikserin tappien välissä. Sormille kerääntyy pölyä.

- Venla mitä sä säädät? Me ei ehitä kohta soittaa mitään.

Huokaisen rumpujen takaa kurkkaavalle toiselle kaverilleni ja säädän sitten mikrofonini kuntoon.Vastustan kiusausta lisätä kaikua, säröä ja muita extraherkkuja ja jättäydyn pelkän volumen kanssa leikkimiseen.

 Lopulta olen tyytyväinen lopputulokseen, ja niin on kitaraa säätänyt kaverinikin.

- Soitetaan vaikka Paranoid.

 Kitaran ääni täyttää huoneen. Sitten siihen liittyy rummut. Ja lopulta on minunkin vuoroni:

- Finished with my man ‘cause he couldn’t help me with my mind…

--

Huomasin vasta vähän aikaa sitten, että vaikka olen kirjoittanut tänne blogiin lähes kaikista minulle rakkaista harrastuksistani, en ole kirjoittanut oikeastaan mitään laulamisesta.

En ymmärrä, miten niin on päässyt käymään, sillä laulaminen on pitkäaikaisin harrastukseni, ja harjoitan sitä harrastuksistani eniten.

Kaikki alkoi Oravanpesästä...

Taipaleeni mikrofonin varressa alkoi virallisesti melkein kymmenen vuotta sitten kummitätini häissä, jossa esitin Oravanpesä -laulun. Siinä mielessä kummitätini ehdottomasti toimi haltijatarkumminani, sillä juuri hänen häissään totesin, että yleisölle laulaminen on hauskaa ja että haluan tehdä sitä enemmänkin.

Sen jälkeen olen kolunnut läpi kaikki esiintymismahdollisuudet näytelmäkerhon laulurooleista koulun Tähtilavoihin, joissa oppilaat saavat esittää omia esityksiään.

Perustelen rakkauttani laulamiseen ehkä sillä, että olen äänekäs besserwisser - laulaminen on sitä, kun sinä olet esillä ja pidät ääntä ja muut kuuntelevat. Jos joku vielä kehuu, niin se on vain plussaa.

Musiikissa yleensäkin on jotakin taikaa. Se saa minut aina erilaisen tunteen valtaan, riippuen sanoistaja sävellajista. Usein kirjoittaessani kuuntelen jotakin joka tuo minulle sopivan fiiliksen.

Ei ole olemassa epämusikaalisia ihmisiä!

Pidän aivan kaikenlaisesta musiikista. Oopperasta, rockista, teknopopista, tangosta. Rap-musiikkiakin olen opetellut kuuntelemaan ja oikeastaan se on aika...siistiä.

Keksin joskus itse päästäni lyhyitä sävelmiä, vaikka en olekaan siinä mikään mestari. Vahvemmilla olen sanoittamisessa - kirjoittaja kun olen.

Musiikki on vanhaa, yhtä vanhaa kuin ihmiskunta. Kun on ollut ihmisiä, on ollut musiikkia. Silti musiikki on ajankohtaista vielä tänäkin päivänä. Se on varmasti osa aivan jokaisen meistä elämää.

Suosittelen musiikin parissa puuhastelua ihan jokaiselle. Uskon vakaasti siihen, ettei ole olemassa “epämusikaalisia” ihmisiä. Levy päälle, mikrofoni kouraan, nuottikirja esiin - ja sitten vain kokeilemaan!

Pidätkö sinä musiikista?
Terveisin, Venla 

P.S. Muistathan osallistua viimeistään ensi viikon perjantaina 7.4. blogimme arvontaan, jossa voit voittaa kosmetiikkaa aurinkoisten päivien varalle! 

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. Kauneudenhoitoa, hyvinvointia, kavereita, haaveilua, koulua ja työtä, shoppailua ja penninvenyttämistä – sitä kaikkea on nelikymppisen äidin ja 12-vuotiaan tyttären vauhdikas elämä.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram