Vietimme pääsiäisviikonlopun Lontoossa perheen kanssa. Päätimme jo kauan ennen lähtöä käydä äidin kanssa katsomassa musikaalin.

Olen aivan hulluna musikaaleihin, joten siinä kohtaa, kun valitsimme mitä menisimme katsomaan, sanoin vain: “Joo, katotaan toi", mitä tahansa äiti ehdottikin. En muista tarkalleen, miten päädyimme Wicked-musikaaliin, mutta se oli ehdottomasti nappivalinta.

Wicked on tarina kahden noitien Shiz-yliopistossa huonetovereina opiskelleen tytön, Elphaba Throppin ja Galinda - myöhemmin Glinda - Uplandin ystävyydestä, heidän taisteluistaan ja tunteistaan. Tärkeässä osassa tarinan juonenkin kannalta on Elphaban vihreä iho, jonka takia hän saa paljon syrjintää niskoilleen.

Kun saavuimme Apollo Victoria -teatterille, se oli täpötäynnä ihmisiä. Itse asiassa niin täpötäynnä, että meidän oli pitänyt jonottaa ainakin kymmenen minuuttia päästäksemme sisään.

Ensimmäisenä teatterin aulasta tuli mieleen, että tämähän on vähän kuin upeaan elokuvateatteriin olisi tullut. Pitkältä tiskiltä myytiin limsaa, kaljaa, bageleita, sipsejä ja muuta naposteltavaa, ja kaiken ruoan sai viedä katsomoon.

Keskellä aulaa nainen myi popcorneja ja käsiohjelmia. Vähän sivummalta sai ostaa T-paitoja, kymmenjuhlavuotisjulkaisuja, teeastiastoja ja vaikka mitä oheistuotteita.

Ihmiset tulivat paikalle farkuissa ja hupparissa, missään ei näkynyt smokkeja tai iltapukuja. Tunnelma oli odottava, innostunut.

Paikkamme olivat aivan parven alapäässä, mistä oli erittäin hyvä näkyvyys lavalle. Teatterikiikarit sai vuokrata esityksen ajaksi punnalla. Katsomossa istui eri-ikäisiä ja näköisiä ihmisiä, vauvasta vaariin.

Sitten esitys alkoi ja valot sammuivat. Vaaleat kiharat tiaran avulla korvien taakse taivutettuna, sinivalkoisessa kukan terälehteä muistuttavassa mekossaan, taikasauva valtikkamaisesti vasemmassa kädessä lauloi nainen keskellä lavaa katsoen toista, vihreäihoista ja mustapukuista naista kaipaavan surullisesti.

“Who can say if I've been changed for the better? But because I knew you, I have been changed for good.”

Vihreäihoinen nainen jatkoi ääni yhtä musertavan surullisena ja silti kauniina ja voimakkaana:

“It well may be, that we will never meet again in this lifetime. So, let me say before we part: So much of me is made of what I learned from you.”

Suzie Mathers ja Willemijn Verkaik olivat päässeet vauhtiin lavalla. Me katsojat tosin näimme kaksi suurta noitaa, Elphaban (The Wicked Witch Of The West) ja Glindan (Glinda The Good), Ihmemaa Ozissa.

Wickedin tanssiesitykset olivat hienoja ja musiikki kaunista (vaikka äänet kyllä olivatkin niin kovalla, että edessämme istuvaa pikkupoikaa taisi vähän pelottaa.) Hienointa oli kuitenkin, kun väliajalla näin naisen, joka istui pyörätuolissa ja josta hoitaja otti valokuvia.

Nainen katseli ympärilleen ja nauroi. Nauroi silmät vesissä, niin iloisen näköisenä, että hoitajienkin oli pakko hymyillä. Toinen hoitajista kysyi:

“Do you like that?”

Nainen katsoi hoitajaan kirkkain silmin ja nyökkäsi. Sen jälkeen nauru valaisi taas hänen kasvonsa.

Siinä sain päivän opetuksen: musikaalit ovat muutakin kuin vain aihe minun hymyyni.

Oletko sinä käynyt katsomassa musikaalia? Millaisia elämyksiä olet siellä saanut?

Terveisin, Venla

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. Kauneudenhoitoa, hyvinvointia, kavereita, haaveilua, koulua ja työtä, shoppailua ja penninvenyttämistä – sitä kaikkea on nelikymppisen äidin ja 13-vuotiaan tyttären vauhdikas elämä.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram