Mitä teet ensimmäiseksi aamulla? Itse olen viime aikoina aloittanut päivän tyhjältä, valkoiselta paperilta.

Pian sängystä noustuani olen tartunut kynään ja kirjoittanut lehtiöön tajunnanvirtaa: kaikkea, mitä mieleen on juolahtanut. Se on yllättävän vapauttavaa!

Sain idean jo jonkin aikaa sitten luettuani aiheesta netistä, mutta kesti kauan ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja kokeilin metodia. Monet työelämän ja luovuuden tutkijat ovat vankasti sitä mieltä, että päivää ai ainakaan kannattaisi aloittaa käymällä läpi sähköpostit. Se voi helposti johtaa siihen, että erilaiset, säpäleiset rutiinit täyttävät koko työpäivän.

Olen aikaisemminkin tiennyt, että periaatteessa työpäivän alkajaisiksi kannattaisi aivan ensimmäiseksi hoitaa tärkein ja vaativin tehtävä. Lisäksi joidenkin asiantuntijoiden mukaan itseltään kannattaisi päivässä vaatia enintään kolmen tehtävän suorittamista, mutta monelle meistä tämä ei ole mahdollista.

Mutta aloittaa päivä tyhjältä paperilta, kirjoitamalla hölynpölyä, tarkoituksetonta ajatusvirtaa? Ensin ajatus tuntui aika radikaalilta. Olin varma, ettei minulla ole aamuisin sellaiseen aikaa.

Kokeiluun innoitti kuitenkin uutisointi, jonka mukaan vuorokauden tuottavin tunti ajoittuu aikaiseen aamuun. Olin sitä ounastellutkin, sillä sisälläni asuu pieni aamuihminen.

Niinpä muutin rutiineitani pienin askelin: aloin menemään aikaisemmin nukkumaan ja heräämään jo ennen kuutta. Tämä onnistui, kun muutin tapojani vähitellen, vartti kerrallaan.

Sen jälkeen aloitin kirjoituskokeilun. Täytyy myöntää, että ihan joka aamu en kuitenkaan ole ehtinyt harrastaa vapaata kirjoittamista. Mutta niinä aamuina, kun olen saanut itseni kirjoittamaan, olo on ollut vapautunut.

Minulla on tänä syksynä ollut huolia ja paljon mietittävää. Kirjoittaessani olen purkanut ahdistavia pulmia ja nähnyt ne uudessa valossa. Vaikka kirjoittamalla en kaikkiin murheisiin olisikaan löytänyt ratkaisua, olo on joka tapauksessa tuntunut helpottuneelta, kun olen päässyt mieltä piinaavista ajatuksista eroon.

Kokeilin jossain vaiheessa kirjoittamista tietokoneella ja rekisteröidyin palveluun nimeltä 750 sanaa. Palvelun mukaan nimen omaan noin kolme sivua pitkä, 750 sanan mittainen kirjoitus on omiaan vapauttamaan luovuuden.  

750-sanaa -palvelussa kirjoitukset tallentuvat palveluun, mutta niihin ei tietenkään kukaan muu pääse käsiksi. Palvelussa suositellaan, että edes kirjoittajan itsensä ei kauheasti kannattaisi lueskella kirjoituksiaan jälkikäteen.

Havaitsin, että minulla kestää tietokoneella keskimäärin 20 minuuttia naputella 750 sanaa tajunnanvirtaa. Se on aika pitkä aika, joten vaihdoin kynään ja paperiin, ja aloin kirjoittelemaan vaihtelevia aikoja. 

Nykyään kirjoitan ihan perinteisellä tavalla sen verran kuin hyvältä tuntuu. Joka tapauksessa kirjoittaminen puhdistaa. Olen tainnut jäädä vähän koukkuun.

Miten sinä aloitat aamusi? Oletko koskaan kokeillut vapaata kirjoittamista aamuisin?

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (2)

C

Olen yleensä aamulla herätessä rentoutuneessa "koomassa" enkä vaadi itseltäni mitään älyllistä toimintaa enkä vakavamielistä ajattelua. Parasta on herätä ennen muuta perhettä, jotta tarvitse olla sosiaalinen. Tsekkaan kyllä nopeasti uutiset, jotta tiedän millaiseen maailmaan töihin lähden. Tajunnanvirta on tuttua lukioajalta. Sen aloittaminen on yllättävän vaikeaa, helposti kirjoittamistaan kontrolloi ja kehittää jonkin juonen jutulleen. Mutta kun vauhtiin pääsee, tajunnanvirran kirjoittaminen on rentouttavaa ja vapauttavaa. Kiitos siis vinkistä! 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

On totta että mikäli kirjoittaa ammatikseen, on välillä hankalaa päästää irti kontrollista ja kirjoittaa aivan mitä sattuu :) Välillä se tekee kuitenkin hyvää! (P.S. Lohdullista, että on myös muita, jotka eivät  jaksa olla sosiaalisia heti aamusta ;-)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 41-vuotias Aino on joogaopettaja ja PR-konsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram