Viime viikolla koulussa oli päivä, jota oli odotettu. Odotettu, toivottu, pelätty, haluttu. Päivä, jolloin luokassa jaettiin laput. Niiden yläkulmassa luki mustalla, painetulla tekstillä: “Koulukuvauksen tilauslomake”.

Esimerkkinä yksilökuvassa on naurava pikkupoika. Ryhmäkuvassa noin seitsemäntoista teiniä. Lisätuotteina yksilökuvista kaupataan mukeja, passikuvia, avaimenperiä, kalentereita ja lisää löytää kuulemma nettisivuilta. 

Sitten silmät löytävät kohdan jota ehtivätkin jo etsiä. Kaverikuva. Kaverikuva, Iso kaverikuva. Kaverikuvaan mahtuu enintään kuusi (6) henkilöä.

Koulukuvamainoksessa tyttö ja yksilökuvan poika istuvat vierekkäin, nauravat. Poika on puolittain tytön sylissä. Olisivatko veli ja sisko?

Kaikki alkoivat odottaa kuvauspäivää. Ja miettiä.

Miettiä, otetaanko kaverikuva Matin vai Maijan kanssa? Vai olisiko kuitenkin Jenna? Mutta Jenna haluaa ottaa kaverikuvan myös Ossin kanssa… Voisinko ottaa kuvan kaikkien kanssa? En, koska Maija ja Ossi eivät ole missään tekemisissä toisiensa kanssa...Hmm... 

Sitten pitää miettiä, pitäisikö valita normaalin sinisen taustan sijaan jokin muu väri? Harmaa? Ruskeaa en ota, se ei sovi silmälasejeni väriin… mutta kun minulla on se mekko joka näyttäisi täydelliseltä ruskeaa taustaa vastaan… Sininen olisi se perus. Mutta tekisi mieli säväyttää, ottaa erilainen kuva kuin viime vuonna. Harmaa tausta voisi olla hyvä. Mutta mitä sen kanssa pukisi?

Ja sitten suuri, kauan odotettu päivä tulee. Mennään jonossa liikuntasaliin joka on muuntautunut valokuvausstudioksi. Miettiminen on jäänyt aivan puolitiehen. Hyvä että tilauslomakke on saatu täytettyä.

Kuvauksen aikana tunnelma on jännittynyt. Kuvaajat yrittävät rikkoa jännitystä. Kerran se ärsytti minua suuresti. Päiväkirjassani lukee näin neljännen luokan koulukuvauspäivän kohdalla:

Kun otetaan luokkakuva, kuvaaja sanoo että tulipas hyvä luokkakuva. Kun otetaan yksilökuvia, kuvaaja sanoo että tulipas  hyvä kuva sinusta. Kun otetaan kaverikuvia, kuvaaja sanoo että tulipas hyvä kaverikuva. Kun yhdeltä luokkamme pojista otetaan passikuva, kuvaaja sanoo että tulipas hyvä passikuva. Aargh! Ei mitään mielikuvitusta!

Ja sitten, parin viikon päästä, kuvat tulevat postissa. Sitä ennen ne on voinut käydä katsomassa netistä, mutta eihän se ole sama asia. Kaverien kanssa päivitellään, että himputti minä näytän typerältä tuossa kuvassa. Ja tuossa. Ja tuossa. 

Ja lopulta, kun kaveri on lähtenyt kotiin, katsotaan kuvia hymyillen. Ihan hyvinhän ne loppujen lopuksi onnistuivat. Kuvat laitetaan oman huoneen seinälle. Ja aletaan odottaa seuraavaa koulukuvauskertaa.  

Terveisin, Venla

(P.S Tämä oli kymmenes kirjoittamani blogijuttu!) 

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

// Venlan mekko on ikivanhasta Me&I:n mallistosta, leggarit H&M:ltä ja Dr Martens -kengät ostettu käytettynä tori.fi:stä.//

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa 41-vuotias "uraäiti" Aino kirjoittaa perhearjen kiireestä ja kauneudesta ja etsii tietä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Mukana myös hänen tyttärensä, 12-vuotias Venla, joka kirjoittaa fantasiaromaania ja harrastaa teatteria, taitoluistelua, pianonsoittoa ja laulua.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram