Laahustamme koulun käytävää pitkin välitunnille, minä ja kaverini. On hyvin lämmintä, olemme molemmat hikisiä ja uupuneita, minkä takia jutut jäävät vähiin. Mutta yhtäkkiä kaverini päättääkin sanoa jotain:

- Nii Venla, sä et ookkaan vähään aikaan sanonut et mikä susta tulee isona?

Nielaisen. Mietin, mitä oikein pitäisi sanoa. Päätän kääntää jutun leikiksi:

- No toivottavasti järkevä aikuinen. Vaik ei musta taida olla sellaiseks.

Kaveria vastaus vain ärsyttää:

- Ei mut niinku ammatilta!

Hiljaisuus kestää pitkään. Sitten vastaan horjuvalla äänellä:

- Psykologi varmaan. Mikä susta?

- No mä haluisin olla näyttelijä tai laulaja.

Henkäisen ja nyökäytän päätäni. Sitten henkäisen vielä hiljempaa:

- Niin ehkä mäkin. 

Täytyy myöntää, että tuossa vaiheessa olin todella kateellinen kaverilleni. Miten rohkea ihminen! 

***

Itse en uskalla unelmoida samalla lailla. Vaikka onhan tuo totta, järkevä minä haluaisi olla psykologi. Silti minussa on haaveleva puoli, jolla on haave tulevaisuudesta musikaalinäyttelijänä.

Psykologin ammatti olisi ihana ja vaihteleva. Ei samoja tehtäviä päivästä toiseen vaan hetkessä elämistä. Ihmisten kanssa työskentelyä.

Minusta on ihanaa kuunnella, mitä muille kuuluu. Psykologina saisin tehdä sitä koko ajan.

Lisäksi psykologin työ on hyvin tärkeää. Saisin autaa ihmisiä aina, kun työskentelen. Eivätkä psykologin tehtävät lopu ikinä. Aina olisi varaa auttaa.

Rakastan myös musiikkia ja näyttelemistä. Olen näytellyt kolme vuotta ja laulanut koko elämäni. Molemmista pidän koko ajan enemmän.

Paras tunne on, kun yleisö reagoi siihen, mitä teet. Kun saat heidät tuntemaan kanssasi.

Minusta on upeaa, kun näytteleminen ja musiikki yhdistyvät. Tuloksena on aina jotain ihanaa, ihmeellistä, ainutlaatuista.

Näytelmäkerhomme viime näytelmässä sain laulaa kaksi laulua. Se oli paras näytelmä, jossa tähän mennessä olen näytellyt. 

Kirjailija minusta tulee, sen haaveen takia teen töitä koko ajan. Mutta mitä minun siis pitäisi sanoa? Psykologi vai musikaalinäyttelijä? 

***

Teatterileirin tauolla istuskelemme kaveriporukkamme kanssa salin nurkassa. Puhe kääntyy ammatteihin. Kun tulee minun vuoroni kertoa tulevaisuudestani, naurahdan:

- No siis mä haluaisin olla psykologi, mut oikeestaan mä haluisin olla musikaalinäyttelijä.

Aluksi muut katsoivat minua pitkään. Sitten saan parhaan mahdollisen mielipiteen:

- Susta tulee varmaan hyvä sellanen.

Parasta on, että rohkaisen muitakin unelmoimaan enemmän. Seuraava tyttö nimittäin sanoo:

- Mä oon aina sanonu, et haluun olla Ruotsin prinsessa.

Niin sitä pitää. Ollaan kaikki prinsessoita, ritareita, länkkäreitä tai vaikka avaruusolioita! Lapsena kaikki on mahdollista. 

***

Mikä sinä halusit olla lapsena? Mikä sinusta tuli? Haaveiletko edelleen uudesta ammatista?

Terveisin, Venla

// Venlan paita: matkamuisto Lontoosta Harry Potter -studioilta, shortsit H&M ja kengät Martin's Rock Spring Easy Fit //

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (6)

C

Hei taas Venla!

Kerron tähän oman tarinani. Loppuun tulee pari opetusta (anteeksi siitä :D).

Kun olin lapsi, ekalla luokalla kaikki luokan tytöt halusivat sairaanhoitajiksi. Minä en halunnut, halusin sähköasentajaksi, kuten isä, mutta niin vain piirtelin sairaanhoitajan kuvia kuten muutkin tytöt, kun kuvistunnilla piti piirtää unelma-ammatti. Ala-asteen lopussa ihastuin poikaan, jonka isä oli juristi ja joka itsekin halusi juristiksi. Sitten minäkin ilmoitin haluavani, vaikka en edes kunnolla tiennyt, mitä se tarkoitti. :)

Yläasteella paljastui, että osasin todella hyvin kirjoittaa. Kiinnostuin myös muuten toimittajan työstä muutaman todella hyvän toimittajan takia. Uskalsin ruveta haluamaan toimittajaksi, vaikka osa kavereista pyöritteli silmiään eikä se vanhempienkaan mielestä ollut mikään "oikea" ammatti. Kouluttauduin kuitenkin määrätietoisesti toimittajan ammattiin. En päässyt heti tarvittavaan opiskelupaikkaan, mutta löysin omat reittini.

Mutta... oikeasti olisin halunnut näyttelijäksi. Olin esiintynyt niin pienestä lähtien, etten edes muista koska se alkoi. En mennyt koulussa näytelmäkerhoon, koska kukaan kaveri ei mennyt. Menin kuoroon, vaikka en osannut laulaa (sinne otettiin parina vuonna kaikki, jotka vain halusivat). Sain kuitenkin esiintyä. Myöhemmin olen ollut mukana opiskelijateatterissa muuta opiskellessani. Olen luonut omat rajoitteeni siinä, etten osaa laulaa (ja yleensä näyttelijän pitäisi, mutta sekin on toki koulutuksella osittain korjattavissa). Olen myös pelännyt torjutuksi tulemista, mitä jos en osaa, mitä jos kaikki nauraa. Tyhmää. Minua kiusattiin yläasteella rankasti, se on vaikuttanut tekemiini valintoihin. Joka syksy huomaan etsiväni harrastajateatteria. Kun lapset kasvavat, uskon löytäväni itse taas teatterin lavalta.

Teen työtä toimittajana. Parasta työssäni on, että saan kirjoittaa, joka ikinen päivä. Tapaan paljon erilaisia ihmisiä, hämmästyn koko ajan heidän tarinoistaan. Ehkä minä en saa olla esillä, kuten näyttelijä, mutta voin tuoda mielenkiintoisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan esille.

Nyt tulee se opetusosuus: Uskalla uskoa omiin unelmiisi. Seuraa omia unelmiasi, älä kenenkään toisen, jos et koe niitä omiksesi. Älä luovu unelmiesi tavoittelusta epävarmuutesi tähden.

Ja vielä Venla, sä olet 12-vuotias. Sun ei vielä tarvitse tietää, mitä susta tulee isona, mutta sä voit myös jo nyt tietää. Sun mieli voi muuttua tulevan ammatin suhteen - tai sitten se ei muutu. :D

Venla Pajukangas
Liittynyt13.8.2016

Kiitos taas kerran, C. Kommenttisi lukeminen oli taas kerran upeaa ja ennen kaikkea rohkaisevaa.
 

Saat todellakin anteeksi lopetuksen opetuksen, sillä se oli niin hyvä. Olen aina miettinyt, ettei ole järkeä unelmoida jos pelkää toteuttaa unelmansa, mutta avasit silmäni. Ei se oikeastaan taidakaan olla niin... Nyt vasta rupeankin rakentelemaan pilvilinnoja, kun epävarmakin saa olla!

Ja juu, uskon kyllä mieleni vielä muuttuvan. Löysin juuri itsestäni puolen joka haluaisi tutkijaksi, tutkimaan tieteellisiä ilmiöitä, joille ei ole keksitty selitystä. Huh huh, mitähän tästäkin tulee... :3

Kirjoitan äitini kanssa Uraäidin Ruuhkavuodet -blogia.

Katja_tata

Olipa kiva teksti :) itse halusin pienestä pitäen olla sihteeri. Leikittiin serkun kanssa mummolla yökylässä ollessamme toimistoa usein ja halusin aina olla sihteeri. Kokeiltiin myös toisin päin, mutta pomona oli kamalaa. Seuraavalla kerralla olin taas innoissani ottamassa soittopyyntöjä vastaan (kaikki, mitä keksin sihteerin tekevän 😄) kouluttauduin lukion jälkeen lähihoitajaksi, tosin en yhtään sen hoitopuolen vuoksi, vaan tähtäsin koko ajan asiakaspalvelun ja tietohallinnan koulutusohjelmaan (ja pääsin). Valmistumisen jälkeen tein töitä toimistosihteerinä purkaen lääkäreiden saneluita ja kokeilin myös päivystyspoliklinikan osastosihteerin hommia. Nykyään olen päivystyssairaalan osastolla osastosihteerinä ja nautin työstäni. Olen siis lapsuuden unelma-ammatissa :) vielä kieltämättä polttelee amk-tutkinto - sihteerin hommiin liittyen!

Toivottavasti pääset haaveammattiisi, oli se psykologi, musikaalinäyttelijä tai mikä tahansa!

Ja vielä yksi juttu, HP-studiot oli ihan huikea paikka, me käytiin siellä tänä kesänä ja ostin tupahupparin, pure love 😍

Venla Pajukangas
Liittynyt13.8.2016

Kiitos kommentistasi Katja_tata! Upea kuulla ihmisestä joka on tiennyt jo alusta asti, mikä haluaa olla. Ja toteuttanut haaveensa! Toivon itsekin että pääsen mahdollisimman hauskoihin töihin. Voisinkohan olla sekä psykologi että musikaalinäyttelijä samaan aikaan? Vai jotain aivan muuta?

Ja olen samaa mieltä, studiot ovat aivan mielettömän iiiiiihaaanaaaat kuten Potter- kirjat ja elokuvat yleensäkin!

Kirjoitan äitini kanssa Uraäidin Ruuhkavuodet -blogia.

emmesyys

Hei!

Löysin tämän blogin vasta, tosi kivaa luettavaa. :) Jatkan teidän juttujen seurailua, mutta erityisesti halusin kommentoida tähän postaukseen kun tykkäsin siitä niin kovasti.

Haaveileminen on ihanaa! Mä päätin 5-vuotiaana että musta tulisi sairaanhoitaja vastasyntyneiden teho-osastolla. Vielä yläasteen alussa haaveilin samasta ammatista, joskin mua alkoi myös kiinnostaa kirjottaminen. Olin aina kirjottanut paljon, mutta silloin jotenkin ihan todella löysin sen puolen itsestäni. Myös taide oli aina kiehtonut mua, ja yläasteella painotin kaikki valinnaisaineet taidejuttuihin ja kirjottamiseen. Lukioon menin saadakseni miettimisaikaa, ja menin tarkotuksella taidelukioon. Lukio multa jäi kuitenkin kesken, vietin vuoden Englannissa opiskellen taideaineita (valokuvausta, kuvataidetta ja tekstiilitaidetta) ja ajattelin että etenkin valokuvaus olisi jotain sellaista jota haluaisin tulevaisuudessakin tehdä. Päädyin opiskelemaan musiikkiteatteria ja sen jälkeen vielä Norjaan töihin (hoitamaan lapsia). Ja sitten hain opiskelemaan viittomakielen ohjaajaksi, ja viittomakielen ohjaaja olenkin nyt. Valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä päiväkodissa, ja rakastan työtäni, mutta vielä mussa elää myös haave ja ajatus siitä että opiskelisin lisää ja nimenomaan taidejuttuja. Parasta olisi voida hyödyntää niitä mun nykyiseen ammattiin liittyen. Mutta aika näyttää, ikää mulla onneksi on vasta 24 vuotta. Eli vielä kerkeää. :)

Venla Pajukangas
Liittynyt13.8.2016

Kiitos kommentistasi, emmesyys, ja mukava kuulla että pidit tästä!

Olet sinänsä tosi hyvässä tilanteessa, että olet tehnyt ja suunnitellut tekeväsi paljon eri asioita. Pidät monenlaisista asioista. Hyvä lähtökohta.

Ja siinä olet oikeassa, että haaveilu on ihanaa. Voisin kirjoittaa siitä vaikka joskus erikseen...?

Kaikkea hyvää sinulle, ja halaukset lapsille, joita hoidat!

Kirjoitan äitini kanssa Uraäidin Ruuhkavuodet -blogia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa 41-vuotias "uraäiti" Aino kirjoittaa perhearjen kiireestä ja kauneudesta ja etsii tietä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Mukana myös hänen tyttärensä, 12-vuotias Venla, joka kirjoittaa fantasiaromaania ja harrastaa teatteria, taitoluistelua, pianonsoittoa ja laulua.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram