Äitini aina ihailee hollantilaisia puutarhoja. Joidenkin pihat ovatkin uskomattomia ja runsaita luomuksia. Täällä saisi kukkimaan vaikka mitä eksoottisia lajeja, joista voi Suomessa vain haaveilla. Siis saisi, jos osaisi. Itse olen pihassa enemmänkin poro- kuin viherpeukalo.

Olen investoinut vuosien varrella kymmeniin perennalajeihin, jotka ovat kuukahtaneet ensimmäisen talven jälkeen tai samantien irtisanoutuneet toimestaan. Kukat, joiden halusin kukkivan, eivät sitä tee, ja pensaat, joiden piti kasvaa tukeviksi, jäävät surkeiksi varvuiksi. Ja tietysti sellaiset pienet suloiset puskat, joiden piti pysyä pieninä ja suloisina, venyvät moneen metriin ja levittäytyvät pihan ylle jyräten alleen kaiken muun. Huoh. Vuohenputki kyllä kukoistaa. Kiitän mielessäni pihan sattumanvaraista maanlaatua siitä, ettei nokkosia onneksi tule.

Tai sitten ratkaisevalla hetkellä, kun jokin kukkii, olemme lomamatkalla tai käymässä Suomessa, ja neljänkymmenen asteen helleaalto kuivattaa koko höskän.

Jotenkin olen luovuttanut. Tässä ei perfektionismi kannata, kun ei vaan osaa. Tulos on aina eri näköinen kuin kuvittelin. Hyvä selitys on, että ”tahallani pidän villipuutarhaa” ja ”luonnonmukaisuus on in”. Oikeasti totta on se, että haluan ajatella ekologisesti ja tarjota linnuille ja pieneliöille mukavaa ryteikköä, aluskasvillisutta ja piilopaikkaa. En tekisi steriiliä  tarkalleen muotoon kynittyä pihaa, vaikka osaisin. Mutta vähän vahvempi hallinnan tunne olisi mukava olla: enemmän kauniita kukkia ja vähemmän rikkaruohoja.

Tiedän, että Suomessa murattia vaalitaan ja hellitään ja yritetään saada se kasvamaan edes parikymmentä senttiä. Täällä murattia pidetään rikkaruohona, joka viiden metrin liaaneillaan peittää hujauksessa alleen kokonaisia pensaita, kiipeää puuhun ja musertaa aidan alleen, jos huonosti käy. Ilmajuuret tarttuvat aggressiivisesti talon seinään ja vetävät rappauksen mukanaan, jos murattia yrittää poistaa. Täten: kyllä, muratti kukoistaa meillä myös ja sitä täytyy pitää kurissa leikellen, viidakkoveitsellä tietään raivaten.

Olen kyllä oppinut tarkistamaan uusia kasveja valitessani lajin kasvupaikkavaatimukset. Turha laittaa varjokasvia helteiseen paahteeseen tai valoa vaativaa pensasta pimeimpään nurkkaan korkean aidan varjoon. Ja latina on kätevä salainen temppu. Löydän kasvien latinalaisen nimen perusteella helposti nimien käännökset kaikkiin kieliin ja voin lueskella hoito-ohjeita suomeksi, saksaksi tai hollanniksi niin paljon kuin netissä tietoa riittää. Suuret taimitarhat ovat järjestäneet kasvit myyntipöydilleen aakkosiin latinalaisen nimen perusteella, joten osaan suunnistaa kuin kirjaston hyllyllä suoraan kohti ”vinca majoria”.

Teoriatieto on minulle yleensä muutenkin helppoa, mutta sitten se käytäntö. Näen kasvien oston eräänlaisina arpajaisina. Kun vain jaksan kokeilla kymmentä eri kukkalajia, yksi niistä kotiutuu ja juurtuu ja tyytyväisenä kukoistaa useana kesänä peräkkäin. Sellaisista olen sitten kiitollinen.

Menestyksiä ovat tähän mennessä olleet malva ja akileijat, ja on keltainen iiriskin pysynyt urheana paikallaan.

Hortensia toimii myös ja on kertakaikkisen upea sinisen eri sävyissä ilman erityistä hoitoa. Siitä saan kiittää tasan ilmastoa, että täällä hortensia kestää talven ja kasvaa isoksi.

Saniaiset ovat luottoystäviäni varjoisalla puoliskolla. Keväällä leikkaan edellisvuoden lehtirohjot pois, ja ahkerasti ne puskevat uutta komeaa. Lehdet alkavat mustina karvaisina spiraaleina, jotka näyttävät taiteellisilta, mutta omituisilta. Miehenikin pelästyi: ”Mitä nää mustat tupsut on olevinaan, onks tää kasvi hajonnu?” -”Kaikki hyvin, ne on vaan uuden lehden alkuja...”

Olen aika ylpeä syreenistä, jonka istutin puolimetrisenä taimena ja joka ihan oikeasti juurtui. Monta vuotta se oli tosin kukkimatta. Keskittyi varmaan kasvamiseen. Yritin ymmärtää sitä enkä vaatia liikoja. Ja kappas, viime keväänä aloin virnistää leveästi, kun tajusin, että lehtinuppujen joukossa näkyi hyvin monta violettia kukan alkua. Ehkä se tykkäsi lehmänkakkalannoitteesta, jota olin tajunnut alkaa tarjoilla sille. Komeasti se kukkikin sitten.

Uusi sesonki, uudet mahdollisuudet. Osittain seuraan kyllä puutarhaa kuin näytelmää tumput suorina: ”Häh, mitä täällä oikein tapahtuu, mistä tuollainen kukka siihen tupsahti; miten niin tää on näin iso?”

Kommentit (2)

Seuraa 

Ulkosuomalainen bloggaaja Hollannissa. Arkea ja matkailua, kotitaloutta, työtä ja pieniä ilmiöitä, retkiä, luontoa ja maisemia, Suomen ja muiden kulttuurien vertailua. Laaja kirjo mielenkiinnon kohteita linnuista ja luonnosta lentokoneisiin, taidekäsityöhön ja kauniisiin väreihin.

Blogiarkisto

2017

Instagram