Kun koulutuksesta säästetään, se näkyy vähenevinä lähiopetustunteina. Vähenevänä tukena.  Hyvän pohjan saaneet ehkä pärjäävät. Entä muut?

On erilaisia tapoja oppia. Toiset suorastaan rakastavat lukemista. Toiset oppisivat parhaiten tekemällä. On heitä, jotka osaavat luoda itselleen aikataulut, vaikkei kukaan sitä vaatisi.

Sitten on heitä, jota tarvitsevat tukea. Hyväntahtoista, kannustavaa tuuppimista. Opintojen tarkempaa seuraamista.

Koulu kun ei ole ensimmäisten luokkien jälkeen ollut sitä kuuminta kamaa. Onpa muutamankin kerran livahtanut suupielestäni, että mitä innokkaammin koulussa käy, sitä nopeammin pääsisi pois. Kun se ei kerran ole kivaa.

Äitinä ensimmäiseksi pohtii omia valintojaan ja tekojaan. Olinko alaluokkien aikaan sittenkin liikaa töissä? Ja myöhemmin liikaa kotona? Muistinko kannustaa? Miksi en osannut tehdä sitä oikealla tavalla? Enkö vaatinut tarpeeksi? Vaadinko liikaa? Vai liian vähän?

On tullut pohdiskeltua ääneen ja itsekseen, mitäolisi pitänyt tehdä toisin, että oppimisesta ei olisi tullut niin ikävää. Missä kohtaa se tapahtui? Miksi jotkut innostuvat uudesta? Miksi toiset eivät yhtään?

Kun nuori täyttää 18, hän muuttuu yhdessä yössä aikuiseksi. Ja on periaatteessa vastuussa itsestään. Siinä samalla tipahtavat huoltajien kavereista pois wilmat, willet ja winhat. Joskus ärsyttävät, mutta tarpeelliset taustajoukot nuoren opintiellä.

Ollaan sen varassa, mitä nuori kertoo. Jos on kertoakseen.

Mielipidesivuilla kirjoituksissa vilahtaa mainintoja tyhjistä lukujärjestyksistä. Itsenäisen opiskelun päivistä. Tuttua. Luulin tyhjänä pysyvän lukujärjestyksen johtuvan järjestelmäviasta. Hah. No onhan se sitä -kin. Koko koulujärjestelmässä tuntuu olevan vikaa.

Kuukaudet kuluvat. Lukuvuodet vaihtuvat. Valmista ei tule.

Miksi?

Olankohautus kertoo aika paljon. EVVK. Jos motivaatio ei ollut parasta A-ryhmää ammattiopintojen alussa, on viimeinenkin into jäänyt jonnekin koulun tyhjyyttään kaikuville käytäville.

Kun päivien painostuksen jälkeen saa nuoren käymään koululla asti.

Mitä sanoivat?

Olankohautus.

Omaa ryhmää eikä siten ryhmänohjaajaakaan enää ole. Eikä aineopettajia löydy. Eikä opoa. Koulusihteeri ei tiennyt, milloin kukaan tulee.

?

Kenen etu on jättää nuori ’aikuinen’ tyhjän päälle viikosta toiseen? Miksi koulujen käytävät kaikuvat autioina?

Siellä jo otsasuonet pullistelevat joillain: Oma vika! Mitäs ei käynyt tunneilla! Mitäs on vetkutellut! Mitäs et ole auttanut lastasi! Luuseri! Kyllä ei ennen olisi tullut kuuloonkaan!

Eipä. Mutta onko peli menetetty?

Mitä heikompi lähtötaso peruskoulusta on, sitä enemmän tukea nuori tarvitsisi. Sitä hyväntahtoista tuuppimista. Oppimisen, onnistumisen ja osaamisen iloa.

Hän on täysi-ikäinen. Aikuisuuden kynnyksellä pitää(kin) oppia hoitamaan asioita itse.

Vanhempana koen avuttomuutta. Yritän vedota järkeen. Pääsystä elämässä eteenpäin. Itsenäistymisestä. Aikuistumisesta.

Tuleeko kevään päätteeksi vihdoin todistus suoritetusta ammattikoulutuksesta vai keskeytyneistä opinnoista?

Mikä koulutuksessa on vikana? Onko hyväksyttävä, että vain osa pääsee opinnoissaan maaliin asti? Mitä tapahtuu heille, jotka väsähtävät syystä tai toisesta matkan varrelle?

Pitääkö jo parikymppisen kohdalla vain todeta, ettei tästä nyt enää mitään tule?

Työmarkkinoilla on tungosta entuudestaan. Miten sinne pääsee nuori vailla työkokemusta tai ammattitutkintoa? Pitääkö vain jäädä odottamaan. Mitä?

Työttömyyskorvausta? Perustuloa? Eläkettä?!

 

Kommentit (6)

Vierailija

Asiaa !!!
18-vuotias tarvitsee tuuppimista eteenpäin ja apua elämän risteyskohdissa. Ketään ei saa jättää tyhjän lukujärjestyksen aiheuttamaan EVVK tilaan. Meillä ei ole varaa jättää nuoria kouluttamatta!
Hyvä kirjoitus, kiitos,

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Kiitos. Juuri äsken luin lehdestä, kuinka loppuvuodesta syntyneet lapset menestyvät heikommin jo peruskoulussa. Voi ei! Vaikuttaako syntymäaika myös opettajien asenteeseen?! Ei kai, mutta kouluissa pitäisi voida tukea oppilaita yksilöllisemmin. Ihan alusta asti. Jos oppimisen ilo katoaa jo ala-asteella, miten sen löytäisi myöhemmin uudestaan? Ainakaan siellä tyhjillä käytävillä.

Sari Kristiina
Liittynyt30.8.2015

Hei! Juuri olen pari viikkoa tällaisen asian kanssa paininut. Poika alaikäinen, mutta ensimmäinen vuosi menossa ammattikoulussa. Informaation kulku on aivan surkeaa. WinhaWilhot ja Willet aivan yhtä tyhjän kanssa. Oppilaat menevät kouluun istuakseen siellä tekemättä mitään. Sitten tulee poissaolo, jos lähdet... Jos oppilas yrittää jotain kysyä, ei saa kunnon vastausta. Suunnitelmat muuttuvat lennossa. Erityistuen tarvitsijaa ei huomioida, kaikki ovat samaa massaa. Viikon varotusajalla kerrotaan, että hae harjoittelupaikka. Sitten kun sen saat, ei saada papereita sitä varten. Ei edes kerrottu kuinka pitkään harjoittelu on, ennen kuin itse sitä kysyin opettajalta!Kovistelua; tämän sanan ole kuullut opettajien suusta monta kertaa. Eli tapa saada porukka toimimaan, on kovistelu... Mietin jo, että siirrytäänkö meillä oppisopimuksen puolelle kohta, jos tätä jatkuu lopun kaiken.

Huh, kiitos ja anteeksi.

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Kiitos kommentistasi. Eikä mitään anteeksipyyntöjä! Niin tuttua tuo kuvaamasi. Minäkin pommitin opettajaa viesteillä ekana vuonna niin, että toivotti tervetulleeksi katsomaan toimintaa. Kiitin kutsusta, en mennyt. Nuori kun ilmoitti, että perheestä mahtuu sinne samaan aikaan vain yksi. ;) Pidin hänen läsnäoloaan koulussa tarpeellisempana. Vaan nyt joutaisi jo pois koulun kirjoilta. Vihdoin. Ja tietty sen todistuksen kera. Mieluummin.

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin hetkeksi. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat