Sivut

Kommentit (27)

Nainen 28v...

Ei yksinäisyys välttämättä johdu sosiaalisten taitojen puutteesta. Samanhenkisiä ihmisiä ei vain löydy, tai ongelmana on alusta asti se että muilla on jo ne läheiset ihmiset olemassa. Potentiaalisella ystävällä ei ole aikaa, kun on sillä ne muut kaverit/sukulaiset. Tulee paha mieli, kun toinen niistä puhuu, eikä itsellä ole mitään. Suhde on myös vääristynyt, jos itsellä on enemmän tarvetta jakaa elämäänsä ja saada tukea, mutta uusi ystävä ei koskaan tarvitse minun tukea, koska sillä on ne vuosien takaiset läheisemmät ystävät olemassa jolle voi kertoa kaikki. 

Itse ärsyynnyin aikoinaan ystävien puutteesta niin, että aloin vain tehdä yksin asioita mitä haluan. Käyn festareilla, keikoilla, kahviloissa, matkoilla, elokuvissa ja teatterissa yksin. Se on ihanaa ja vapauttavaa, ja onhan sitä sosiaalista verkostoakin syntynyt kun samoissa paikoissa liikkuu. Yksinäistä on edelleen jos ei minnekään jaksa lähteä, eikä huonolla hetkellä välttämättä ole juttuseuraa. Mutta elän itseni näköistä elämää siitä huolimatta. Olen saanut tutustua moniin hienoihin ihmisiin, jotka ovat minulle tärkeitä ja minäkin jollain tavalla niille, vaikka ei juuri ollakaan tekemisissä.

Olen myöskin kokenut syyllisyyttä siitä, että on MINUN syy että ei ole kavereita. Se on asia mikä on minuun äidin toimesta iskostunut. Että en muka halua olla kenenkään kaveri. Äidin käsitys siitä minkälaisten ihmisten kanssa minun pitäisi olla, ei vain ollut ihan totuudenmukainen. Nyt olen tajunnut että ei kannata väkisin yrittää olla sellaisen kaveri, jonka seurassa ei ole oikeasti hyvä olla. Ehkä niitä oikeitakin ystäviä alkaa jossain vaiheessa tulla vastaan. Vieläkin synkkyys välillä iskee, mutta se menee ohi aina vain nopeammin. Ihmisten kanssa oleminenkin helpottuu sitä mukaan, mitä paremmin sen kaverien puutteen pystyy hyvällä tavalla hyväksymään. Juuri se yksinäisyys vaikeuttaa ihmisten kanssa olemista, kun ne on liian kipeitä asioita.

Yksi asia mikä yksinäisyyteen liittyy, on myös se että tuntee itsensä niin epänormaaliksi. Oma elämä on niin erilaista kun muiden. Kun joskus näkee jotenkin normaalilla tavalla ihmisiä, esim. käy kahvillla, tulee jännä olo siitä että on kuin normaali ihminen. Elin hetken normaalia elämää. Ja kun jostain syystä pitäisi kertoa missä oli esim. juhannuksena, hävettää sanoa että olin yksin kotona. Nykyään on ihan ok olla yksin, mutta ei sitä haluaisi kenelle vain sanoa kun tuntuu että sitä pidetään niin kummallisena.

Voimia kaikille yksinäisille! Älkää jääkö sen vangiksi :) tiedän että on vaikeaa, mutta monesti elämä voi alkaa aueta juuri sillä että hyväksyy tilanteen ja elää niillä korteilla mitä sillä hetkellä on... Sitten niitä kortteja alkaa pikkuhiljaa tulla lisää, ihan itsestään. 

Reissumuija

Minulla oli ystäviä, mutta koin silti olevani yksinäinen, koin olevani ystäväpiirini ulkopuolinen ihminen, sillä kaikki seurustelevat ja minä olen sinkku. Halusin tehdä ja kokea asioita, ystävieni kanssa, mutta kenelläkään ei koskaan ollit aikaa. Niinpä hyvin nuoresta lähtien olen alkanut tekemään asioita yksin itsekseni. Se on hauskaa, tosin välillä alkaa ahdistaa. Halusin lähteä matkustamaan, kukaan ei halunnut tulla kanssani joten pakkasin laukun ja lähdin yksin. Se oli maailman paras teko, mitä olen koskaam tehnyt! Matkani aikana opin itsestäni hurjan paljon, kasvoin henkisesti, tulin ulos kuorestani, löysin itseni. Ja siinä samalla löysin älyttömän upeita ihmisiä, elämän pituisia ystävyyssuhteita!! Älkää jääkö kotiin, tehkää mitä haluatte, yksinkin, olkaa avoimia!! Maailma on upea!

Kiefer

Siljalla todella hieno toppi, siitä heti pisteet.
Kannattaa ottaa tavaksi vaikka väkisin rohkaistua ja heittää se pieni aloite vaikka tuntemattomallekin ohimennen. Pienillä kohteliaisuuksilla pääsee jo pitkälle. Kannattaa pyrkiä istuttamaan mentaliteetti, että ei ole omassa imagossa mitään hävettävää eikä hävittävää. Sitten helpommin uskaltaa!
Sosiaaliset työpaikat ovat myös oivia tätä kuorta murtamaan. Esim. ravintolat tjms.

Reissuja koetettu

Olen 44-vuotias, sinkku ja lapseton. Ystävillä on perheet ja harvoin, niin kovin harvoin aikaa tai voimia tavata. Loukkaa, jos toinen sanoo ettei jaksa. Vaikka ymmärränkin että pienten lasten kanssa väsyttää, mutta silti tulee tunne, ettei toinen oikeasti haluakaan tavata, etten ole niin tärkeä. 

Olen koettanut tehdä asioita yksikseni, reissata ja kokeilla kaikenmoista. No. Ihan kivaa, mutta silti teen asioita yksin. Ei minulle vain ole mitään elämänpituisia ystäviä matkoilta löytynyt, ei lyhytaikaisiakaan. Olen sosiaalinen, iloinen, mukavan näköinen ja henkisesti itseni kanssa sinut ja tasapainossa. En ole mitenkään kuoressa. Helppo sanoa, että älkää jääkö kotiin. Yhtä yksin on maailmallakin, olkoonkin kuinka upea hyvänsä. 

ttipi

Hei Silja! Ihailen suunnattomasti rohkeuttasi, kun annoit yhdet kasvot tälle kipeälle aiheelle. Harva olisi pystynyt samaan. Vaikutat upealta nuorelta naiselta, jolla on potentiaalia mihin tahansa! Uskon, että oikeasti aidot ja hyväsydämiset ihmiset löytävät kyllä paikkansa maailmasta, vaikka se voikin viedä hieman kauemmin aikaa. 

Ja äitisi on oikeassa, moni haluaa varmasti olla kaverisi. 

Daniel Malinen

Koen itsekkin samoin kuin Silja, yläasteen jälkeen "kaverit" kaikkosivat ja facebook hiljeni. Ammatiopistossa sentään tunsin olevani yhteisöä mutta ulkopuolisuuden tunne seuraa kaikkialle. Ero taitaa kuitenkin olla siinä että olen rohkeasti avoin ja sosiaalinen, lähden herkästi juttelemaan tuntemattomien kanssa sekä small talkkaan. Monesti päädytään kummastelemaan miksei minulla ole kavereita tai harrastuksia. Yksin ei tule lähdettyä tekemään tai harrastamaan. Kävin kyllä ennen paljon shoppailemassa, kahviloissa ja osallistuin seurakunnan toimintaan, ne vain jäivät kun jouduin muuttamaan halvemman vuokran takia kauemmaksi eli automatkan päähän keskustasta. Kuitenkaan kaverisuhteita ei ole lähtenyt syntymään eikä yhteistietoja tule vaihdettua.

Pekka Kana

Naimisissa ja lapsikin, ja yksinäiseksi sanot itseäsi?

Nyt kyllä niin pötypuhetta että huhhuh! Itselläni ei ole mitään. Ei kumppania, ei perhettä, ei ystäviä. 24/7 olen ihan yksikseni.

Aino

Silloin, kun on tottunut siihen, että ympärillä on jatkuvasti muita ihmisiä, muutamien tuntien yksinäisyys voi olla raastavaa. Varsinkin, jos tietää, että kaverit ovat jossain ja heillä on kivaa. Ei osaa olla ollenkaan. Asioiden tekeminen itse vaatii mielikuvitusta ja rohkeutta. Siksi ei kannata loukkaantua, jos joku kärsii lyhyestä yksinolosta. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, kun sitten sain niitä kavereita ja yhdessäolo oli ihanaa, seuran tarve tuntui aluksi loputtomalta. Kuitenkaan koko ajan ei voi olla muiden kanssa, eikä mikään ole loputtomiin hauskaa. Myös sellaiset voivat kokea yksinäisyyttä, jotka eivät konkreettisesti ole yksin. Jos tuntuu, että ajatukset eivät kohtaa kenenkään kanssa, tuntuu ulkopuoliselta, vaikka olisi ympärillä miten paljon ihmisiä tahansa.

Heikki Kaperi

Jos halusi saada ystäviä, nousee suuremmaksi, kuin pelkosi sitä kohtaan (pelko = "miten pystyn saamaan semmoisia ystäviä, joille a. En ole taakka ja b. Haluavat oikeasti olla ystäviäni?"), niin luulen, että alat pienillä ja suurilla askelilla työstämään sen saavuttamista.

Ehdotus etsimiseen: vaikka olen saanut hyviä ystäviä joka paikasta (iskuri.net, baari, puistossa menin juttelee, lukio esittelyssä menin juttelee, työharjoittelu paikoilta löytynyt yllättävän hyvin), niin yksi mikä vähän isontaa mahdollisuutta "omanhenkisen seuran" löytymiseen, niin kiinnostuksen / harrastuksen ympärillä olevat ihmiset (seurat, netti fb ryhmät/kuvalauta/forumit, tapahtumat, jne).

Voihan se olla, et päädyt ajatukseen: nautin yksinäisyydesta enemmän kuin seurasta, joten elän elämäni erakkona. (Seuraava lause kärjistetty arvaus ajattelustasi) "marttyyrina" autan muita eniten, kun en ole minkäänlainen taakka heille (joka on ok. Jotkut varmasti haluaa elää sillein) (Mut henkilökohtainen mielipiteeni: se olisi sääli. Luulen, että pitäisit mielenkiintoisista keskusteluista ja tiukoista pingis matseista)

Hymyilyä ja pieniä iloja sille reitille, minkä päätät selättää. Terveisin, jonkun verran samoja asioita pohtinut jäbä.

yksinäinen mies

Olen yksinäinen 31 v mies. mulla ei ole edes vanhempia, ei kavereita eikä lähesiä. Ei ollut koulussakaan, töitä ei kukaan halua antaa minulle joten olskelen vain kotona yleensä 22 tuntia vrk ja loppuajan vietän salilla. olen yrittänyt etsiä muita yksinäisiä mutta kukaan ei vastaa,  ei nettideiteillä, ei kirjeenvaihtopalstoilla eikä missään. Olen kai liian ruma saamaan ystäviä joten päätin lopettaa yrittämisen. Naiset saa kyllä seuraa jos eivät ole nirsoja eikä naisten tarvii olla yksinäisiä. Naiselle yksinäisyys on oma valinta, edes yksinäinen nainen ei halua yksinäistä miestä sillä olen useita kymmeniä yrittänyt lähestyä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat