Kommentit (4)

Mielenrauhaa

Hei Lilli! Kuvaamasi tilanne on ikävänpuoleinen. Ehdotan, että menet suoraan asiaan ja kerrot ystävällesi, miten sinä ja ympäristösi kärsitte ystäväsi käytöksestä. On hyvä, ettet ole hylännyt ystävääsi, joka on auttanut sinua aiemmin. Teidän molempien hyvinvointi riippuu paljollti siitä, miten jatkossa menettelette. Sinun on tehtävä hänelle selväksi, ettet halua enää kuulla ystäväsi alituista valitusta.  Voisitko ehdottaa hänelle, että hän menisi terapiaan joko yksin tai sinun kanssasi. Silloin ystäväsi saisi uutta näkökulmaa elämäänsä ja saattaisi havahtua näkemään tilanteensa muiden silmin. Kun esität asiasi hänelle ystävällisesti, uskoisin että suhteenne paranee ja ystävyytenne jatkuu parempana. Toivon sinulle voimia käsitellä vaikea asia!

Haluan olla rauhassa

Vaatii varmaan rohkeutta ja taitoa, osata sanoa ei siten, ettei herätä aggressioita, tai turhaa surua. Tilanteet elävät, ihmiset niiden mukana ja kaikki haluaisivat olla onnellisia. Ilman omaa rauhaa, on vaikea kohdata toisiakaan. Jokaisella pitäisi olla oikeus, omaan yksityisyyteen. Kirjoittaakin voi, jos sanominen tuntuu ylivoimaiselta. Aina ei tarvitse jaksaa.

"itsekäs" ystävä

Hei Lilli!

Tiedän hyvin mistä puhut, sillä itselläni on samanlainen ystävä. Oma elämäntilanteeni on niin stressaava enkä kaipaa siihen enää ystäväni kaltaista "energiasyöppöä". Olen puhunut hänelle suoraan omasta tilanteestani, mutta on sama kuin puhuisin kuuroille korville, siksi en enää jaksa esim. vastata hänelle edes puhelimeen. Olen sitä mieltä, että vaikka ystäväsi on kantanut sinut oman vaikean aikasi ylitse, niin sinun ei tarvitse sitä lopun ikääsi tehdä. Ystäväsi on itse vastuussa omasta käytöksestään, ei sinun tarvitse oman hyvinvointisi kustannuksella olla ystäväsi viemäri johon hän oman pahan olonsa kaataa. Siihen löytyy kyllä ammattiauttajat jos ystäväsi siihe antaa vaan mahdollisuuden. Tärkeintä on, että pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi, silloin voit olla avuksi myös muille. Jos ystäväsi tuottaa käytöksellään sinulle vain mieliharmia, ei hän ole oikea ystävä.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kiitos kommenteistanne! Hyviä neuvoja ja lämmintä rohkaisua. Varmasti on juuri niin, että tiettyyn rajaan asti voimme kantaa toisiamme, mutta joskus ammattiapu on tarpeen eikä ole pakko muuttua itse viemäriksi, johon toinen saa loputtomasti kaataa pahan olonsa. Viisas ajatus tuo, että kun pitää huolta itsestään, jaksaa olla avuksi myös muille.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat