Kommentit (8)

Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Muutin erilleen mihestäni, kun lapsemme oli 1-vuotias hänen tultuaan väkivaltaiseksi minua kohtaan. Aika pian suhteemme kuitenkin tuli hyväksi ajatellen lastamme. Meillä oli yhtieshuoltajuus niin, että lapsemme oli hänellä vuoropäivin ja joka toinen viikonloppu. Se toimi oikein hyvin.
Vietimme lapsen syntymäpäiviä yhdessä. Joitakin jouluakin.
Meillä oli molemmilla vaativat työt (ylitöitä, matkoja...). Joustimme.
Noh. Ei se aina ruusuista ollut. Kun lapsemme oli 15 v., isä ei kestänyt hänen demostrointia. Oli väkivaltainen lastemme kohtaan. Tuli vuoden paussi.

Olen aina ollut tätä mieltä (oman kokemukseni, ja muiden kohtaamieni ihmisten kokemuksien myötä): Ei pidä jäädä todella huonoon avioliitton lasten takia, vaan pitää erota Lasten Takia!

Yh

Jännää tuo kannustaminen eroon, ett parempi niin kuin huono suhde.  Voi olla myös niin, että suhde ja ydinperhe on ollut ihan hyvä, mutta toinen vaan lähtee esim hetkellisen ihastuksen vuoksi ja katuukin myöhemmin.  Hyvin useinkin elämä on voinut olla hyvääkin.  Lapselle pitäisi siis sallia sekin surun tunne, että kaikki muuttui huonommaksi.  Eikä ne hyvät muistot häviä, täytyyhän niillä saada olla lupa olla olemassa...

Vierailija

Itsekkin olen erolapsi ja ala-aste ajan asuin isän luona, joskus sain mennä viikonlopuksi äidin luo. Yläasteella oli mahdollista olla vuoroviikoin, paitsi isä vaati että olisin viikonlopun hänen luona.
Pahin koko avioerossa oli se, kun joskus vanhemmat joutuivat sietämään toisiaan samassa huoneessa. Milloin lutvittiin kouluasioita, milloin oli vain minun tai siskojeni synttärijuhlat. Riitaa tuli aina. Siskojen kanssa ollaan naurettu, että meidän perhe on jo 3. maailmansodan omalta osalta käynyt. Oli kamala katsoa vierestä kun isä ja äiti huusi toisilleen vanhoista asioista. Syyttelyä, haukkumista, uhkailua jne.. Silti oli helpompaa olla erolapsi, kun että vahnemmat olisi ollut yhdessä. Nimittäin jos vanhempani olisi päättäneet jatkaa suhdetta, ehkä me olisimme kuunnelleet niitä riitoja päivittäin.

Erolapsi ei toista vanhempiens...

Olin erolapsi, joka eli helvetissä. Vanhemmat vihasivat toisiaan verisesti, monista syistä. Olin välikäsi, kuulin haukkuja toisesta koko ajan. Oma mielenterveyteni ei siksi ole kummoinen.

Oma parisuhteeni kariutui, kun lapseni oli 3. Olimme tehneet kaikkemme, että suhde kestäisi, mutta niin ei vaan käynyt. Mutta nyt on tilanne kuten artikkelissa, paljon parempi vieläpä: lapsi asuu kahdessa kodissa, kaksi yötä toisella, kaksi toisella. Joskus kolme tai yhden, riippuen menoista, molemmat joustavat helposti. Näkee molempaa vanhempaa lähes päivittäin, kun välimatkaa kodeilla on vain 100 m, ja isi lainaa usein äidin autoa ja käväisee samalla, tai muuten vaan. Isän kanssa ollaan ystäviä, ja harmihan se on, että parisuhde ei tule koskaan takaisin, mutta joka viikko pidetään satunnaisia oleiluja kolmisin, käydään vaikka uimassa tai syömässä tai ollaan jomman kumman kotona porukalla. Onhan se surullista pienelle, joka välillä murehtii, kun tahtoisi isin asuvan äidin luona. Mutta kaikki ei onnistu. Häntä kuitenkin rakastetaan valtavasti, äiti ja isi sopivat äärimmäisen harvat riidat nopeasti ja tilanne on hyvin rauhallinen. Moni on ihmetellyt tämän uskomatonta sujumista. 

Tämä artikkeli loi älyttömästi uskoa tulevaisuuteen. Olen pelännyt erolapseni kohtaloa. Mutta ehkä tämä menee kuitenkin ihan hyvin lopulta.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kiitos palautteesta, nimimerkki Erolapsi ei toista...! Välitän terveisesi myös jutun kirjoittajalle. Riitelevien vanhempien kanssa eläminen on ollut sinulle varmasti kovaa aikaa. Toivotan kaikkea hyvää elämäntilanteellesi, jossa tunnutte pärjäävän todella hyvin! Asioilla on tapana järjestyä.

elämässä oppii

Minun vanhempani on myös eronnut kun olin taapero ikäinen..
Enkä sen koommin nähny isääni mikä ei ollutkaa hyväksi minulle. Olin lapsena ujo ja hiljainen. Jopa ylä-asteella olin edelleen se ujo ja tuleva pelotti, haaveilin monesta eri ammatista mutta pelko valtasi enkä uskaltanut lähteä opiskelemaan eripaikkakunnalle.. kotipaikkakunta tuntui turvalliselle.
Mut aikuisena, olen nyt 3lapsen äiti, sosiaalinen ja rohkeampi mitä nuorempana. Olen itsekkin eronnut kerran esikoiseni isästä mutta en tehnyt sitä virhettä etten estänyt isää tapaamasta lastansa. Kuulin jälkeen eräältä psykologilta että lapsen ensimmäiset 5vuotta isänsä kanssa ovat tärkeitä kehitykselle. Isä tuo lapselle rohkeutta ja varmuutta elämään.
Silloin tajusin mitä isän puuttuminen vaikutti minuun lapsena.
Hämmentävää.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat