« Takaisin keskustelujen etusivulle
Yleinen keskustelu
Viesti
Vierailija - 3.2.2011 16:30 (1/4)
Voisiko Helsingissä käyttäytyä toisinkin ?
Helsingissä siniseen bussiin astuessani pidän tapanani tervehtiä kuljettajaa. Vain harvoin saan vastaukseksi mitään. Yleisimmin kuljettaja vain vilkaisee minua epäluuloinen ilme kasvoillaan. Vain naispuoliset kuljettajat pitävät tapanaan vastata tervehdykseen. Jos sitten jatkan matkaa Espooseen menevällä bussilla, tervehdykseeni vastataan.
Tänään ruokakaupassa kassajonossa sanoin takanani seisovalle tytölle, että hän voi maksaa minua ennen, koska hänellä ei ollut kuin kaksi ostosta. Tarjous otettiin vastaan, mutta pienintäkään kiitosta ei herunut.
Onneksi omat lapsenlapseni tuntevat myös sanan kiitos, mutta aika useat heidän kavereistaan eivät. Jotkut heistä pitävät itsestään selvänä, että voivat itse ottaa kavereidensa luona kysymättä kaapista syötävää - ilman kiitosta.
Ja oma lukunsa on se V-kirjaimella alkavan sanan runsas käyttö, niin tytöillä kuin pojillakin. Helsingissä asuvana mietin, mahdetaanko sitä sanaa viljellä yhtä usein muualla Suomessa. Ja eikö tähän rumaan tapaan puututa lainkaan esimerkiksi kouluissa ?
Tumtum
Vastaukset
Vierailija - 7.2.2011 12:13
(2/4)
Suurkaupungeissa normaali ilmiö
En leimaisi pelkästään Helsinkiä tällaiseksi paikaksi, vaikka on toki totta, että mitä pienemmälle paikkakunnalle mennään, sitä todennäköisempää tuntemattomien tervehtiminen jne. on. Ilmiö ei kuitenkaan ole mitenkään suomalainen, vaan kaikkialla maailmassa suurkaupungeissa tervehditään ja kiitellään vähemmän kuin pienemmillä paikkakunnilla. Mielestäni se ei johdu ihmisten epäkohteliaisuudesta vaan pelkästään siitä, että kontakteja on päivän mittaan niin hirveät määrät, että on luonnollista karsia tervehdyksiä jne. Mietipä HKL:n sinisen bussikuskin työpäivää, jos hän tervehtisi joka ikistä bussiin nousevaa ihmistä koko työvuoron ajan. Johan siinä suu kuivuisi. Ymmärrän hyvin, että tervehdykset jätetään kaupunkibusseissa sikseen, maalla ne toki kuuluvat asiaan.
Vierailija - 10.2.2011 11:23
(3/4)
Suurkaupungeissa normaali ilmiö
Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että suurkaupungeissa kontaktien suuri määrä karsii tervehdyksiä ym. Olen asunut useita vuosia ulkomailla, sattumoisin juuri Helsingin kokoisessa kaupungissa, ja väittäisin että silti ihmisten käytöksessä on eroa - eikä ikävä kyllä Helsingin eduksi. Täälläkin kuitenkin lämpiminä kesäpäivinä helsinkiläisetkin jopa hymyilevät.
Mutta, asia josta oikeastaan halusin kirjoittaa, on se V-alkuisen sanan runsas käyttö. Eikö asialle todella voitaisi tehdä jotain ? Uskoisin, että nuoriso ei pitäisi pahana, jos aikuiset puuttuisivat asiaan, vaan luulisin, että päin vastoin teini-ikäiset kaipaavat rajojen asettamista.
Tumtum
Vierailija - 20.2.2011 11:39
(4/4)
voisiko Helsingissä käyttäytyä toisinkin?
Asun pienessä maalaiskaupungissa pohjoisempana. Kyllä täälläkin nuoriso käyttää huoletta v-alkuista sanaa jopa monta kertaa samassa lauseessa. Olen luullutkin,että se on maalaista moukkamaisuutta. Olen myöskin tehnyt monta ketaa tuon saman,että päästänyt kassajonossa edelle. En ole koskaan saanut kiitoksen sanaa niin nuoremmilta kuin vanhemmiltakaan! Onkohan se jokin kirjoittamaton sääntö,että kassajonossa ei voi olla tyytyväisen näköinen ja puhua muille,vaan täytyy olla kireä ja pyrkiä pistämään tavaroita ennen aikojaan liukuhihnalle, jopa etuilla.