Aiheet:
« Takaisin keskustelujen etusivulle

Yleinen keskustelu

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti

Vierailija - 19.8.2011 13:20  (1/4)

Vanhempi mies

Olen juuri 50 täyttänyt nainen, joka on ollut yli puolet elämästään naimisissa itseään 10 vuotta vanhemman miehen kanssa.Meillä on kolme lasta, joista nuorin asuu vielä kotona. Elämämme on ollut välillä rankkaa ulkoapäin tulleiden ongelmien ratkomisessa, mutta olemme kestäneet ne yhdessä.
Mieheni täytti juuri 60.Hän on terve, mutta viime vuosina hän on muuttunut paljon;ei innostu mistään, ärhentelee helposti, aina muissa on vikaa. Hän tulee töistä kotiin, kertoo työhuolet minulle ja istuu sohvan nurkkaan,avaa telkkarin ja istuu siinä puolille öin. Välillä käy jääkaapilla.
Ennen teimme kaikenlaista yhdessä. Nykyään ei kiinnosta mikään. Hän on aina ollut hyvä seuramies, pitänyt porukassa hauskan miehen mainetta yllä. Hän on sitä vieläkin, jos sattuu oikeanlaiseen porukkaan.
Minä olen vielä intoa täynnä, haluan mennä ja kokea kaikenlaista kuten ennenkin. En halua istua vapaa-aikojani kotona; harrastan liikuntaa, teatteria ja paljon kaikkea käsillä tekemistä. Miestäni en saa enää mukaan minnekään. Menen usein yksin tai jonkun ystävän kanssa. Ennen kävimme ulkona tanssimassakin,mutta se varsin ei kiinnosta. Ja minä rakastan tanssimista!
Emme mene enää mukaan naapureiden grilli-iltoihin, koska mieheni ei halua. Tapaamme ystäviämme tosi harvoin. Monet lastemme ystävien vanhemmista ovat miestäni nuorempia, eikä mieheni viihdy heidän kanssaan. Haluaisin tapailla heitäkin, mutta en koskaan kutsu heitä meille. Mieheni ei halua. Viime aikoina myös sisarustemme perheiden kanssa tapaaminen on jäänyt.
Onko kellään samoja kokemuksia? Miten saisin uutta puhtia mieheeni? Haluan hänen kanssaan eläkkeelle,
en ole vaihtamassa uuteen. Mutta tylsä yhteinen aika harmittaa!

-Mirjam

Vastaukset

Vierailija - 1.9.2011 23:58  (2/4)

Yleistä lähipiirissä

Kannattaa varmasti lukea syksyn uutuuskirja:
Tirkkonen, Suvi
Himoitse, leiki ja rakasta - avioliiton pelastustarina
"Kirjastotäti"

Vierailija - 4.9.2011 16:37  (3/4)

Miehilläkin on vaihdevuodet

Kuullostaa tutulta. Juttele nätisti, kerro miltä sinusta tuntuu ja kysele onko hän itse tyytyväinen elämäänsä tällaisena. Jos (ja kun) ei ole, ehdota työterveyslääkärille menoa. Apuja on.

Vierailija - 23.9.2011 13:03  (4/4)

Hei, Mirjam

Nimimerkille Mirjam.
Ymmärrän että sinua harmittaa tylsä yhteinen aikasi miehen kanssa. Mikset voisi kertoa hänelle miltä sinusta tuntuu? Pitkän avioliiton jälkeen teidän välinne kuuluisi olla sellaiset että voisit. Mikset kysyisi, onko televisio tärkeämpi kuin sinä? (VAro kuitenkin kuulostamasta liian syyllistävältä.) Kerro että sinä tosiaan oikeasti haluaisit olla hänen kanssaan koska rakastat häntä. (etkös rakastakin...?) Imartele häntä sanomalla esim. "Sinäpä näytät hyvältä tänään!" Miehesi saattaa potea masennusta lähenevästä vanhuudesta ja alkaa mieltää itsensä jo ikäloppuna äijänä. Niin kuin itse mietti nuorena kuusikymppisistä. Kerro topakasti että hän on vielä nuori ja elinvoimainen ja ajaa itsensä vaan rappiolle aneemisuudellaan. Ja miksi ihmeessä hän ei halua tavata nuorempia ystäviä? Tunteeko hän itsensä heidän seurassaan vanhaksi? Korosta että näin ei ole. Ilmoita että hän on se sama juhlien ilopilleri kuin aina ennenkin.
Nimim. Ei vanha vaan kypsä

» Yleinen keskustelu


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt