« Takaisin keskustelujen etusivulle

Yleinen keskustelu

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

Vierailija - 28.8.2011 15:47  (1/4)

Narsistin kynsissä

Vaihdoin työpaikkaa vuosia sitten. Sain unelmatyön ja ajattelin , että se olisi "eläkevirkani". Työtoverini oli kuitenkin narsisti.
Aluksi hän kohteli minua kuin kuningatarta; sain osakseni kehuja ja lahjoja. Vähän liiankin kanssa. Välillä oloni oli kiusaantunut tästä huomiosta.
Mutta sitten kaikki muuttui. Hän alkoi kohdella minua kuin saastaa; solvasi ja syytteli ilman aihetta. Vaihdoin työpaikkaa säilyttääkseni mielenterveyteni. Syyttely kuitenkin jatkui ja tuntui, etten pääse hänestä ikinä eroon. Tilanne oli kaoottinen. Mutta yhtäkkiä kaikki loppui. Narsisti löysi uuden uhrin.
Tästä kokemuksesta jäi kuitenkin arpi. Aina uuden ihmisen kohdatessani mietin, mikä hänellä on taka-ajatuksenaan? Voiko häneen luottaa?
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Miten olette saaneet luottamuksen ihmisiin takaisin?

Vastaukset

Vierailija - 5.9.2011 9:50  (2/4)

Narsisti työnantajana

Minulla on samanlaisia kokemuksia. Pienen firman pomo palkkasi minut luvaten maat ja taivaat. Hän uskoutui minulle, kehui ja antoi paljon huomiota. Luulin, että meillä on aivan erinomaiset välit. Tätä hyvää kautta kesti noin vuoden, kunnes hän muuttui aivan täysin. Hän alkoi tiuskia ja käyttäytyä uhkaavasti minua kohtaan, syytteli ja vaati kohtuuttomia sekä mitätöi työtäni. Minulla kesti kauan ennen kuin ymmärsin hänen olevan luonnehäiriöinen ja että minun on päästävä pois. Nyt uudessa työpaikassa on vaikea uskoa kiitoksen olevan vilpitöntä. Luulen, että täälläkin minulta vedetään matto jalkojen alta. Minä uskon, että aika parantaa haavat. Pakkoa uskoa ihmisiin. Suunta on vain ylöspäin.

Vierailija - 9.9.2011 15:59  (3/4)

Narsisti esimiehenä Minä vain

Samoja kokemuksia täällä! Minulle sattui esimieheksi narsistinen henkilö. Hänkin oli aluksi tosi reilu, suorastaan ystävä! Sitten tilanne muuttui. Hän toimi ovelasti; puhui minusta työyhteisössä asioita (eli siis pahaa), mitkä eivät pitäneet paikkaansa, jätti minut ulkopuolelle työyhteisön tapahtumista. Kiusaaminen oli siis hiljaista ja kavalaa. Kun tajusin tilanteen, en ensin voinut uskoa asiaa todeksi. Lopulta oli uskottava. Kärsin tilanteesta kauan ennenkuin rohkaisin mieleni: otin asian puheeksi työkavereitten läsnäollessa. Pomo kielsi kaiken, heittäytyi marttyyriksi (ja minut tietysti konnaksi!) ja uhriksi. Mikään ei siis korjaantunut. Siis: Pakko oli lähteä pois, ettei mielenterveys menisi täysin... Tapahtumista on kulunut nyt muutama vuosi. Pelkään pahoin, etten koskaan saa itsetuntoani korjaantumaan. Asun vielä pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tietää kaikkien asiat paremmin kuin he itse. Ja se näkyy käytöksessä; useimmat ihmiset katsovat minua kuin omituista otusta... Eikä se tietenkään auta itsetuntoni parantumisessa. Tuskin se toipuu koskaan.

Vierailija - 23.9.2011 12:51  (4/4)

Pelkkää sympatiaa, narsistin kynsissä

Tässä hieman pohdintojani.
Elämä ilman luottamusta ei toimi. Kun tapaat uusia ihmisiä, mietit onko heillä taka-ajatuksia. Pikkuhiljaa se raunioittaa uskosi ja luottamuksesi kaikkeen muuhunkin. Voitko luottaa, että bussikuski osaa asiansa? Voitko luottaa että parisi tärkeässä työtehtävässä osaa hommansa? Voitko luottaa että lentokone pysyy taivaalla kun lennät ulkomaille? Voitko luottaa ravintolan kokkiin? Ja ennen kaikkea, voitko luottaa itseesi? Nyt sinun vain täytyy jaksaa uskoa että kaikki eivät ajattele sinusta pahaa tai haudo taka-ajatuksia. En väitä että se olisi helppoa. Kai sinulla on joku vanha ystävä tai parisuhde johon voit luottaa sokeasti? Tiedät että vaikka kaikki muut, ainakaan Hän ei pettäisi sinua? Jos ei ole, tilanteesi on huonompi kuin luuletkaan. Elämä ilman luottamusta ei ole elämää. Tsemppiä, voimaa ja sympatiaa sinulle!
Nimim. Uskoa Elämään

» Yleinen keskustelu