« Takaisin keskustelujen etusivulle

Ihmisten kesken

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

kk_hallinta - 22.11.2006 15:10  (1/5)

Yksin ei tule lähdetyksi

Sinulle Eeva alone (KK 15), minulla on samanlainen tilanne. Koen olevani hyvin yksin. Tunnen usein, että minulla ei ole ns. omaa elämää lainakaan. Illat istun kotona tv:tä katsoen. Yksin ei tule juuri mihinkään lähdettyä, vaikka hyvin tiedän, että en uusia ystäviä tai elämäni miestä täällä omassa kotonakaan tapaa. Ei minua täältä tule kukaan hakemaan. Silti olen niin arka ja epävarma, että yksinkään ei esimerkiksi tansseihin tule lähdettyä.
Onneksi minulla on vakituinen työ, että saan jonkinlaisia sosiaalisia kontakteja. Vanhempani ja sisareni ovat minulle myös kovin tärkeitä. Olen täti ja hyvin onnellinen siitä. Toki toivon, että saisin joskus omia lapsia, mutta usein mietin, että mitenköhän elämässä mahtaa käydä.
Viime aikoina olen yrittänyt lukea positiivisia ajatuksia ja toivon, että minusta tulisi positiivisempi, rohkeampi ja avoimempi. Mutta nytkin epäilen, mahdanko pelkästään lukemisen kautta saada itselleni voimaa olla itsenäisempi.
Yritetään molemmat saada itsellemme onnea. Ei meidän elämät turhia ole. Eletään ja iloitaan vaikka siitä, että voimme olla tätejä joilta saa tukea elämän pienissä ja suurissa asioissa.
Positiivisuuden opettelija

Vastaukset

Risotto - 22.1.2008 13:00  (2/5)

Minunkin tilanteeni on vähän tuo. Roikun työelämän reunalla, kissani kanssa illat, viikonloput... Yhdistystoiminnan kautta minulla on pienellä paikkakunnalla tämäkin mahdollisuus, kirjoittaa näin tälle palstalle, televisiota sensijaan ei ole, vaan retkeilyvarusteet, sulan maan aikana käytössä...
Teen käsitöitä vähän samaan tapaan kuin vanhempi ikäluokka.

Jonkinlainen irtiotto tässä on tehtävä, kun kuluva työ loppuu, jos koskaan ajattelin muuttaa elämäni kulkua. Kukaan muu sitä ei tee puolestani! Vähävaraisemmalla muuta avointa ole, kuin tapa, millä haaveitaan voi toteuttaa. Riskipeliäkin, asumisen ym. kannalta... mutta, ei kuollutta elämää elossa ollen.

EleaNoora - 1.2.2008 21:38  (3/5)

Sohvalta ylös ja harrastamaaan

vasta viime syksynä sain sen verran turhautumista kerättyä sisuksiini, että aloitin vanhan harrastukseni ratsastuksen teinivuosilta ja ostin jumppalippuja. Siitä se lähtee pikkuhiljaa..Arki-iltoihin saa kummasti enemmän sisältöä ja mieltä.
Ei kannata vaatia aluksi itseltään ihmeitä, ottaa vaikka yhden-kaksi päivää viikosta, johon valitsee itselleen mieluisimman harrastuksen. Ja mitä isommalla paikkakunnalla/kaupungissa asuu, sitä helpommin löytää jos jonkinlaista harrasteryhmää. Se on vähän samanlainen asia kuin laihduttaminen tai raitistuminenkin - elämäntapamuutos, joka kyllä palkitsee nopeasti, mutta on aluksi työlästä.

lintunen - 22.1.2010 0:13  (4/5)

Vaikka tuosta viestistä on jo aikaa, haluan palata siihen siksi, että se liippaa niin läheltä omaa elämääni.
Onhan minullakin ihmisiä ympärilläni, mutta välillä todella kaipaan seuraa ja jutustelua aivan arkisistakin asioista. Ja tietenkin seuraa elokuviin, teatteriin yms.
Voi kun me tällä tavalla samanlaiset löytäisimme toisemme ja voisimme auttaa toisiamme rikastuttamaan elämäämme.
Toivoaan ei saa koskaan menettää, kumpa se toivo toisi myös muutosta elämään toivomallamme tavalla. :)

Frankie - 24.4.2010 12:02  (5/5)

Tutulta kuulostaa

Yksinäisyys ei olekaan niin harvinaista kuin joskus kuvittelin.
Minulla on kyllä oma perhe, mutta ystäviä ei juuri ainuttakaan. Tuttavia kyllä, mutta ei ketään todellista ystävää. Sellaista, joka olisi oikeasti ystävä, niin ylä- kuin alamäissäkin. Jonka kanssa voisi jutella, pähkäillä työ- tai kouluasioita, vertailla kissojen kotona tekemiä tuhoja.. ihan mitä vaan.
Varsinaista omaa aikaa minulla ei ole kuin lasten ollessa koulussa. Iltaisin on vaikea lähteä mihinkään, kun lapset tarvitsevat aikaa ja mies on nenä solmussa, jos lähden. Jumpassa olen sentään kerran viikossa käynyt.
Mutta jos joku edes soittaisi tai muistaisi kirjeellä tai sähköpostilla.

» Ihmisten kesken