« Takaisin keskustelujen etusivulle

Ihmisten kesken

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

kk_hallinta - 24.11.2006 14:57  (1/4)

Iäkkäät vanhemmat

Tällä palstalla on käyty keskustelua iäkkäistä vanhemmista. Haluaisin lyhyesti heittää omat kommenttini tähän samaan keittoon. Haluan sanoa kärkeen, että kunnioitan kaikkia, jotka hankkivat lapsia, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa. Mutta asiaa olisi hyvä miettiä myös lasten kannalta. Se tuntuu usein unohtuvan.
Olen seurannut lähipiirissä iäkkään isän ja hänen lastensa välisiä suhteita. Isä on lapsistaan onnellinen. Mutta lasten kannalta katsottuna isän vanheneminen on surullinen asia. Pienempinä lapset eivät voineet ymmärtää, miksi isä ei jaksa pelata ja leikkiä heidän kanssaan kuten kavereiden isät tekivät. Nyt nuorina aikuisina lapset ovat joutuneet iäkkäiden vanhempiensa ja etenkin isänsä hoitajiksi ja holhoajiksi. Vanhenevien vanhempien on vaikea päästää lapsistaan irti, koska he tarvitsevat lastensa tukea ja apua.
Lasten kannalta ei ole mielestäni oikein, että vanhemmat ovat liian iäkkäitä. Jos lapset ovat vastuuntuntoisia, heiltä voi jäädä oma elämä elämättä. Sellaisen ikeen alle ei tulisi joutua niin nuorina, mutta jos parikymppisen nuoren miehen isä lähentelee kahdeksaakymmentä, tilanne on ennalta määrätty.
Sivusta seurannut

Vastaukset

tsots1 - 4.3.2008 16:09  (2/4)

Iäkkäät vanhemmat ei ole mitenkään uusi ilmio.
Minun mummo sai nuorimman 42 vuotiaana. Ja lukiovuosina luokkatoverini isä oli jo eläkkeellä, ja hyvän ystäväni äiti oli yli 40 kun hän syntyi. Heillä kaikilla oli kuitenkin isompia sisaruksia ja eivät olleet ainoita lapsia.
Heillä kaikilla on mennyt hyvin ja en näe heidän vanhempien iän olleen ongelma. Tuskin vaihdevuodet ja esikoululainen jokaisen elämään sopii, ja eihän 6 vuotias innosti jos sunnuntai iltapäivällä otetaan nokoset, mutta sellaista se elämä on.
Tiedän myos pari tapausta jossa isovanhemmat kasvattavat lapsenlastaan, ja tämä sen takia että heille tapahtui teiniraskaus. Sodan jälkeen aika monet mummot kasvattivat lapsenlastaan.
Harvinaista ja uutta se ei ainakaan ole, ihmettelen miksi sitä nyt pidetään uutena ilmionä.

Jarnila - 14.3.2008 22:16  (3/4)

Riippuu vanhemmasta

Rakas äitini synnytti minut ollessaan 40-v. Lapsuudestani minulla on hyvät kokemukset, mutta murrosiästä eteenpäin ei. Vaihdevuosineen ja muine vaivoineen äitini ei ollut enää paras mahdollinen kasvattaja. Nyt muistiongelmainen äitini ei pysty myöskään nauttimaan lapsenlapsistaan ja aikuisenakin olisi ollut mukava saada ainoalta elossa olevalta vanhemmalta jotakin tukea.

Sindy - 23.4.2009 18:30  (4/4)

Olin melkein 43 ja mieheni 48 kun poikamme syntyi. Hän on ainoa lapsemme ja nyt
6-vuotias. Varmaan monet uhkakuvat toteutuvat, sillä mieheni on pääsemässä eläkkeelle selkävaivojen kanssa. Hän ei yksinkertaisesti kykene leikkimään kaikenlaisia leikkejä
poikansa kanssa. Tänä talvena luisteli ja hiihti, mutta ensi talvesta ei ole takuuta.
toivon itselleni sen verran sielun ja ruumiin voimia, ettei poika joudu kohtuuttomasti
kärsimään vanhoista vanhemmista. Työskentelen nuorten ihmisten parissa, joten
toivottavasti pysyn ajan hermolla... Toisaalta ajattelen, että pojalla on kuitenkin isä,
jonka kanssa elää arkea ja jonka oppii tuntemaan. Niin monella on kuitenkin
osa-aikaisä. Elämää on vain elettevä ja joskus on otettava riskejä.

» Ihmisten kesken