« Takaisin keskustelujen etusivulle

Ihmisten kesken

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

KK:n toimitus - 10.2.2011 9:38  (1/8)

Yhteiskunta hoitakoon anopin

Minulla on 3- ja 5-vuotiaat lapset, joita äitini joskus hoitaa, ei velvollisuudesta vaan omasta halustaan. Mieheni äiti ei ole lastenlapsistaan juurikaan kiinnostunut. Syntymäpäivätkin jäävät väliin, koska ne sattuvat kesäloma-aikaan, ja silloin ollaan mökillä. Anoppini on osa-aikaeläkkeellä ja hyväkuntoinen.

Olenko katkera? En, vaikka en minä siitä iloitsekaan. Ymmärtää en voi, mutta kunnioitan jokaisen oikeutta omiin valintoihin.
Itselläni on mummo, joka asuu kotona, mutta on jo huonokuntoinen. Hän tulee aika ajoin ”lomalle” äitini luo. Silloin käyn pesemässä hänet, ja tapaamme lähes päivittäin. Minulla on ihanat muistot lapsuudesta, kun asuimme jonkin aikaa samassa taloudessa isovanhempieni kanssa. Mummon auttaminen on minulle ilo ja kunnia-asia. Nyt lapseni jo puhuvat, kuinka hekin isona minua auttavat.
Toteutuuko se aikanaan, jää nähtäväksi. Velvollisuus se ei ole, yhteiskuntahan kyllä hoitaa laillansa. Itse aion hoitaa aikanaan vanhempieni asioita. Kannan mielelläni kauppakassit ja käyn tervehtimässä. Haluan heidän parastaan.
Entä appivanhemmat? En usko, että ehdin. Yhteiskunta saa hoitaa heidät – laillansa.

Nimimerkki Mummoudesta haaveileva

Vastaukset

Vierailija - 11.2.2011 12:22  (2/8)

Älä katkeroidu

Aihe on mielenkiintoinen.Me kaikki suhtaudumme eritavalla appivanhemmuuteen.Luulenpa, että nykypäivänä on yhä itsekkäämpiä appivanhempia taustat ja yleinen mukavuudenhalu lisääntyy.Eletään omaa elämää.Sanoit kunnioittavasi jokaisen oikeutta ja vertailit omaa lapsuuttasi ja mummoa.Älä katkeroidu vaan kutsu joskus silloin kun ei ole syntymäpäiviä appivanhempia kylään.Silloin on hyvä maaperä tahdikkaasti pyytää jos he ottaisivat lapsen tai lapset hoitoon. Monet kokevat pakolliset syntymäpäiväkekkerit ikävänä.
Lapsesi ovat vielä pieniä joten on vain niin, että monet eivät halua ottaa hoitovastuuta (kasvatusvastuuta heillä ei olekaan; sen on vanhemmilla).
Joskus kuulee, että lapsenlapset ovat joka viikonloppu hoidossa vaikka mummo on töissä.Eivät kehtaa kieltäytyä. Älä huolehdi liikaa tulevasta. Lapsesi tulevat varmasti saamaan kokemuksia kaikkien mummojen ja vaariensa kanssa.

Vierailija - 12.2.2011 3:14  (3/8)

Yhteiskunta hoitaa jos hoitaa

Itse olen törmännyt samaan. Vanhempani eivät koskaan ehtineet auttamaan lasteni hoidossa, paitsi kerran kun mökillä vieraillessani sairastuin vatsatautiin ja olin liian heikkokuntoinen ajaakseni 200 km kotiin. Nuorin oli vaipoissa ja vanhin 10 v. Äitini oli pakko ottaa vastuu kokonaisen aamu- ja iltapäivän ajaksi lapsistani kun en heikoilla voimillani päässyt ylös sängystä. Se oli ainut kerta. Vanhempani olivat kesät aina niin kiireisiä mökillään, etteivät millään ehtineet kiinnittämään lapsiini mitään huomiota siellä poiketessamme, saati, että olisivat pistäytyneet meillä kylässä.

Kun isäni tapaturmaisesti kuoli, joutui äitimme pahaan pulaan. Hänellä oli todettu muistisairaus. Sisaruksiani ei kiinnostanut hänen tilanteensa (niin metsä vastaa...) mutta voiko ihmisen kuitenkaan jättää yksin? Ei paljon minuakaan kiinnostanut. Vaan alettava oli. Muutama vuosi tässä on mennyt. Nyt äitini on hoitokodissa. Minulla on helpompaa kun ei jatkuvasti tarvitse ajaa tuota parin sadan kilometrin matkaa asioita hoitamaan ja kauppaan viemään yms.
Näillä reissuilla olen yleensä yksin. En raahaa lapsiani velvollisuuden tunteesta mukanai isoäitiään katsomaan, sairasta väsynyttä ihmistä, joka vain tylsistyttää murrosikäisiä lapsiani. Eiväthän vanhempanikaan tulleet palloa heittämään tai tarinoita kertomaan lapsilleni silloin kun olisisi ollut niiden aika. Valitettavasti nykyään yhteiskunta ei ota vastuuta vanhusten hoidosta itselleen. He ovat kotona niin kauan kunnes tapahtuu jotakin sellaista, että on suorastaan heitteillejättö jos eivät pääse hoitoon laitokseen. Niin kauan on omaisten hoidettava vanhuksensa. Monen monta kertaa kysyn itseltäni, miksi raadan tämänkin asian kanssa vaikka en itse ole tai tule hyötymään siitä mitenkään.

Vierailija - 12.2.2011 13:15  (4/8)

Ihminen ihmiselle

Oma äitini on jo hyvin vanha ja asuu palvelutalossa. Hän saa perushoivaa ja apua siellä, mutta on henkisesti aika yksin, koska siellä ei ole keskustelukumppaneita. Äiti on kuitenkin henkisesti jokseenkin ”kartalla”. Oma äitini oli ja on rakas mummu omalle tyttärelleni, joka oli/on vanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi ja vanhimpana pääsi nauttimaan mummolaelämästä enemmän kuin myöhemmin syntyneet. Minä pidän lasten velvollisuutena ainakin jossain määrin hoitaa vanhempiaan. Tässä meidän tapauksessamme se on helppoakin, koska on molemmin puolin niin hyvät muistot. Vein tyttäreni aikanaan mummolaan puuhommin ja siivoamaan, silloinkin kun hänellä murrosiässä olisi ollut paljon mukavampaakin menoa. Perustelin sillä että mummu ja pappa ovat tehneet meidän elämämme eteen paljon, meidän tehtävämme on nyt heitä auttaa. Ja nyt kun tyttäreni tulee tänne perheineen, on aina ohjelmassa myös mummun tapaaminen. Sitä on onnellista katsoa sivusta. Ja sitäkin miten lapsenlapsenlapset luovat omaa ihmissuhdettaan isomummuun.

Vierailija - 13.2.2011 11:44  (5/8)

Yhteiskunta hoitakoon anopin

Eiköhän tämä "vaikka en itse ole tai tule hyötymään siitä mitenkään" (nimimerkki Yhteiskunta hoitaa jos hoitaa) sano paljon?

Vierailija - 13.2.2011 19:37  (6/8)

Yhteiskunta hoitakoon anopin?

Joo, tältä minustakin tuntuu, kun olen anoppi ja ainut miniäni vähät välittää minusta. Ei soita koskaan, ei keskustele koskaan mistään asioista. Poikani välityksellä hän lähettä viestejä jos niitä yleensäkään on.
Minä haluaisin tavata lapseni lapsia useammin...
Silloin jo toista vuotta sitten päätimme mieheni kanssa, (asuimme toisistamme noin puolen kilometrin päässä) että muutetaan tarpeeksi pitkälle kun muksut eivät käy, vaikka melkein vieressä asutaan. Niinpä ensin meinasimme ostaa talon Haapajärveltä. Se meni ohi suun. Sitten katsoimme vuokra-asuntoja, sen löysimme entisestä asuinpaikastamme 65 km. päästä. Täällä miniäni ja poikani perhe on käynyt tasan kaksi kertaa. Poikani on käynyt tyttöjen kanssa olisko pari kertaa enemmän. Pojan anoppi miehensä kanssa ja tyttöjen kanssa on käynyt kerran.
Pojan anoppiin välit viilenivät todella, siinä vaiheessa kun miniälleni syntyi ensimmäinen tyttö.Pojan anoppi omi muksut kokonaan ja olipa jopa kieltänyt, että tytöt eivät voi olla edes koskaan meillä yö -kylässä. tämä tieto kuitenkin meni puihin.
Olen useinkin kysynyt pojaltani, että mitä pahaa olen tehnyt kun näen näitä ainoita lapsen lapsiani niin harvoin. En todellakaan tiedä, mitä miniäni päässä pyörii, kun hän ei pidä mitään yhteyttä ja jos minä esim. soitan, niin hän on hirveän vaivaantuneen tuntuinen, että mitä tuolla akalla on minulle asiaa.
Että näin jotkut miniät kohtelevat anoppiaan, siksi olen monesti ajatellut, että pitäsiköhän perustaa "pahojen anoppien kerho", eli vertaisryhmä, niin saisimme puida keskenämme, että onko meissä todella jotain vikaa, meissä anopeissa. Vitsit kyllä anopeista ymmärrän, huumoria ei minultakaan puutu, mutta kohtuus kaikessa, voisihan sitä yhteyttä pitää, mutta ei väkisin. Itselläni on olut hyvä anoppisuhde ja anoppini oli useimmin minun puolta kuin poikansa puolta silloin joskus kauan sitten. Rauha hänen sielulleen. "ei kuitenkaan mikään paha akka anopiksi"

Vierailija - 20.2.2011 14:12  (7/8)

Katkeroituminen

Huvittavaa miten suuressa osassa viestejä mainitaan aina, ettei olla katkeria tai katkeroituneita, mutta viesti sitten kokonaisuudessaan on kuitenkin katkeraa tilitystä.

Vierailija - 20.2.2011 18:18  (8/8)

Niin metsä vastaa...

Vierailija - 13.2.2011 19:37
En voi olla ajattelematta että syytä on ehkä sinussakin... Annat katkeran kuvaa itsestäsi; kirjoituksesi sävy on jotenkin sellainen. En väitä, että kaikki isovanhempien karttelu johtusi aina heistä itsestään, mutta usein kyllä. Ainainen natina siitä että "ei sitä, eikä tätä..." on omiaan karkoittamaan. Kerro ilosi jokaisesta yhteydenotosta ja käynnistä. Positiivisuus tuottaa parasta tulosta.

» Ihmisten kesken