« Takaisin keskustelujen etusivulle

Ihmisten kesken

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

KK:n toimitus - 10.3.2011 9:53  (1/7)

Äiti päättää

Elämän vain kuuluu mennä siten, että lapset muuttavat aikuistuttuaan omaan kotiin, seurustelevat ja menevät naimisiin. Oma lapsi on silti aina oma lapsi.

Surin aikanani, että mitä sitten, kun lapset lähtevät, sillä he ovat kaikkeni. Mutta se toikin uudenlaista kivaa. Nautin lasten onnistumisista ja heidän elämänsä seuraamisesta. Nyt tyttäreni on menossa naimisiin, ja meillä on kivaa, kun suunnittelemme häitä.

Minusta olisi karmeaa, jos 23-vuotias tyttöni sekä 24-vuo­tiaat tyttöni ja poikani asuisivat vielä kotona. Se olisi epänormaalia ja säälittävää: aikamiespoika ja vanhapiikatyttö eivät pääse omilleen dominoivan ja mustankipeän äidin helmoista.

Äitiydestä nauttii uudella tavalla, kun lapset lähtevät. Mutta jos syyllistää ja ahdistaa heitä aivan normaalista elämään kuuluvasta asias­ta, lapsi alkaa karttaa äidin seuraa, koska tuntee olonsa tukalaksi. Kun lapsi suunnittelee omilleen muuttoa, äiti päättää, minkälaiseksi suhde sen jälkeen muuttuu; onko se läheinen vai menevätkö välit poikki.

Nimimerkki Kohta anoppi

Vastaukset

Vierailija - 10.3.2011 16:35  (2/7)

Erilaisia perheitä

Esikoispoikani muutti kotoa 19- vuotiaana, tytär vielä nuorempana. Mutta aikamiespoika, 23, asuu vielä kotona. Nyt tiedän, kiitos "Kohta anopin", että se onkin karmeaa, epänormaalia ja säälittävää. Vaikka tosin en ole dominoiva enkä mustankipeä, vaan elän tyytyväisenä jo 35 vuotta saman ukkokullan kanssa.

Mistä tällainen yksisilmäisyys? On erilaisia perheitä, erilaisia lapsia, erilaisia vanhempia. Jokainen tekee omia ratkaisuja. Ja kyllä se viimeinenkin meiltä lähtee, kunhan saa opinnot valmiiksi. En taida sittenkään ruveta häpeämään. Nimimerkki Vaimo, Äiti, Anoppi ja Mummu jo nyt.

Vierailija - 11.3.2011 19:57  (3/7)

Kaikella on aikansa

Niin, ei siinä asiassa varmaan ehdottomia ikärajoja ole. Useimmat lähtevät saatuaan 2.asteen opinnot valmiiksi, jatko-opintoihin tai työhön -kuka minnekin. Omaani aloin henkisesti valmistaa maailmalle lähtöön jo pikkuhiljaa lukioaikana. Lahjaksi hankittiin ja toivottiin "kapioita", liinavaatteita ja astioita. Ja ruuanlaittoa opiskeltiin ja siinä sivussa muitakin kodinpidontaitoja. Lapseni ei päässyt heti opiskelemaan ja vietti kotona turhauttavan vuoden (vaikka olikin töissä); sitten oli varmasti kypsä lähtemään. Nyt on avioliitossa ja lapsiakin jo on. Mutta tiedän niitäkin vanhempia, jotka sitovat lastaan kotiin ja kun tietty ikä on ohitettu, on jo vaikea lähteä. Se ei ole vanhemmalta oikein tehty!

Vierailija - 14.3.2011 19:01  (4/7)

Dominoivan äidin varjossa

Olen raskaana miehelle, jolla on dominoiva ja pojassaan roikkuva äiti. Kaikki aikaisemmat poikansa suhteet äiti on onnistunut katkaisemaan, minua äitinsä ei ole onnistunut pelottelemaan. Äidille on ollut kova paikka minun raskauteni ja pelko, ettei olekaan enää nainen nro yksi poikansa elämässä.

Äidin mielestä hänellä on oikeus asua poikansa kanssa elämänsä loppuun asti ja niin hän myös aikoo tehdä. Minä en aio asua anopin kanssa saman katon alla, joten asun omassa asunnossani. Omassa asunnossa aion pysyä pian tapahtuvan lapsen syntymän jälkeenkin. Roikkumalla pojassaan äiti estää poikaansa kokemasta perhe-elämää ja asumasta oman lapsensa kanssa. Samalla äiti estää lastamme kokemasta lapsuutta molempien vanhempien kanssa asuen.

Vierailija - 15.3.2011 21:07  (5/7)

kahden naisen loukussa?

Eikö lapsesi isällä ole mitään sanan- tai toimintavaltaa tässä tilanteessa? Minusta hän on se joka päättää antaako äidin määräillä itseään vai ottaako oman elämänsä haltuun ja hoitaa isyysvastuunsakin samantein.

Vierailija - 16.3.2011 9:39  (6/7)

Dominoiva äiti

Mies ei uskalla jättää äitiään yksin, sillä hän pelkää mitä äitinsä tekee. Äiti uhkailee itsemurhalla, tuhopoltolla ja vaikka millä. Minuun taas tuollaiset uhkailut eivät pure ja olenkin päättänyt elää lapsen kanssa kaksin.

Vierailija - 17.5.2012 23:46  (7/7)

Äiti ei aina päätä

Ei se äiti aina päätä suhteen laatua lasten naimisiin mentyä.Olemme aina olleet läheisiä kaikkien lasteni kanssa emmekä ole riidelleet.Vanhin lapseni otti kuitenkin puolison,joka on mustasukkainen läheisestä suhteestamme.Aluksi lapseni ei uskaltanut juuri edes soittaa kotiin muutettuaan yhteen tämän puolison kanssa eikä puoliso ole kertaakaan pyytänyt meitä käymään heillä.Heillä molemmilla on kyllä meidän kotiimme avaimet.Olemme riidelleet tämän lapseni kanssa enemmän kuin koskaan hänen kotona asuessaan.Nyt tilanne alkaa tasoittua,mutta vieläkin soittelemme mieluiten ,kun puoliso ei ole kotona.Kaikkein yllättynein olen siitä,että juuri tämän lapsen kohdalla kävi näin,luulin hänen luonnettaan vähän vahvemmaksi,että hän uskaltaisi paremmin pitää puolensa.Kahden muun lapseni kohdalla en olisi niinkään hämmästynyt jos olisi käynyt näin.Ei ihmistä näköjään koskaan oikein tunne kunnolla,aina tulee uusia piirteitä.Toivon tietysti vain,että hän on onnellinen.

» Ihmisten kesken