OHJE Kiia Renko KUVA Arto Vuohelainen
Annoksia
30 palaa
Valmistusaika
1 tunti 15 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Raparperipiirakka

Ainekset

300
g
voita
4
dl
sokeria
8
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
1
tl
suolaa
3
tl
kardemummaa
1
dl
maitoa
1
kpl
muna
Täyte
150
g
mantelimassaa
1
kg
raparperia
3
kpl
munaa
2 - 2,5
dl
sokeria
Pinnalle
1/2
dl
fariinisokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi ja jäähdytä se. Levitä uunipellille leivinpaperi ja voitele se kevyesti. Sekoita pohjan kuiva-aineet. Lisää jäähdytetty voi. Ota 1/3 taikinasta erilleen tässä vaiheessa.
  2. Lisää suurempaan taikinamäärään maito ja muna. Levitä löysä taikina leivinpaperin päälle pellille.
  3. Leikkaa mantelimassa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Levitä ne tasaisesti piirakkapohjalle. Leikkaa raparperit sentin paloiksi. Sekoita muut täyteaineet yhteen. Lisää raparperipalat sekaan. Levitä täyte mantelimassan päälle piirakkapohjalle. Murustele loppu taikina piirakan päälle ja ripottele pinnalle fariinisokeria.
  4. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30 minuuttia. Nosta pelti keskitasolle ja jatka paistamista 15–20 minuuttia. Nosta pelti lopuksi uunin ylätasolle ja ruskista pinta rapeaksi vielä 5 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä vaniljajäätelön tai kermavaahdon ja mansikoiden kanssa.

Kommentit (1)

Resepti Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Paistetulla rosmariinilla ja valkosipulilla maustettu vesimelonisalaatti on näyttävä yllätys juhlapöydässä. Laita maustetut melonipalat tarjolle isolla vadilla feta-jogurttikastikeen päälle dippailtavaksi.

Annoksia
10
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Rosmariini-vesimelonisalaatti

Ainekset

1 (noin 2 kg)
vesimeloni
1
greippi
2
tl
chilihiutaleita
1
tl
sormisuolaa
4
rosmariininoksaa
4
valkosipulinkynttä
4
rkl
öljyä
4
rkl
unikonsiemeniä
Fetajogurtti
2 pkt (à 200 g)
fetaa
4
dl
turkkilaista jogurttia
2
rkl
hunajaa
¼
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja kuutioi meloni. Purista greipin mehu. Yhdistä isossa kulhossa melonikuutiot ja greippimehu. Mausta chilihiutaleilla ja suolalla.
  2. Irrota rosmariininlehdet. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla. Laita rosmariini ja valkosipulit pannulle ja paista 20-30 sekuntia. Siivilöi öljy talteen ja anna jäähtyä. Ota talteen myös rosmariinit ja valkosipulit.
  3. Tee feta-jogurttikastike. Yhdistä ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen kulhossa ja soseuta.
  4. Levitä kastike laakealle vadille. Nosta päälle melonit. Kaada päälle jäähtynyt öljy. Ripottele koristeeksi paistetut rosmariinilehdet ja valkosipulisiivut. Koristele unikonsiemenillä.

Kommentit (0)

Resepti Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Jos joukossa ei ole allergisia, tarjoa paahdettu possu, kasvikset ja lohi samalta laudalta.

Annoksia
10
Valmistusaika
possu: 4 t 30 min, lohi: 40 min, kasvikset: 45 min
Vaikeustaso
Helppo

Uunipossu, uunilohi ja paahdetut uunikasvikset

Ainekset

Uunipossu
1
porsaan ulkofile (runsas 1 kg)
Mausteseos
2
tl
jeeraa
2
tl
paprikajauhetta
2
tl
fariinisokeria
1
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
Uunilohi
1
kg
lohifilettä
2
oksaa
rosmariinia
2
rkl
öljyä
1
rkl
paprikajauhetta
1
tl
suolaa
Paahdetut uunivihannekset
5
porkkanaa
5
punajuurta
3
rkl
öljyä
2
rkl
hunajaa
2
tl
kuivattua timjamia
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
2
nippua retiisejä
1
iso kukkakaali
3
rkl
öljyä
2
tl
oreganoa
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

Tee uunipossu näin:

  1. Yhdistä mausteseoksen ainekset ja hiero mausteet lihan pintaan. Anna maustua jääkaapissa yön yli tai vähintään kahden tunnin ajan. 
  2. Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. 
  3. Kypsennä 150 asteessa (kiertoilmauunissa 125 asteessa) noin tunti. Lusikoi vuoan pohjalle kertyvää paistinestettä paiston aikana lihan päälle. Valmiin paistin sisälämpötila on 72–74 astetta.
  4. Nosta liha uunista ja kääri se folioon vetäytymään 15 minuutiksi. Leikkaa liha tarjolle siivuiksi. 
  5. Vinkki! Paistoaika on viitteellinen, mutta yleensä lihaa paistetaan tunti kiloa kohti. Varaa lihaa 100–120 grammaa jokaiselle syöjälle. Parhaiten kypsyyden näkee paistolämpömittarista. File on kypsä ja mehevä, kun mittarin lukema on 72–74 astetta.

Tee uunilohi näin:

  1. Kuumenna uuni 150 asteeseen.
  2. Poista fileesta ruodot. Hienonna rosmariinin oksat. 
  3. Sivele kalan pintaan öljyä, paprikajauhetta, rosmariinia ja suolaa. Laita kala isoon uunivuokaan tai pellille.
  4. Kypsennä uunin alaosassa 30–35 minuuttia.

Tee uunikasvikset näin:

  1. Kuumenna uuni 220 asteeseen.
  2. Kuori porkkanat ja punajuuret. Pilko suupaloiksi ja laita kulhoon. Sekoita joukkoon öljyä, hunajaa, timjamia, suolaa ja mustapippuria. Levitä uunipellille.
  3. Pilko kukkakaali suupaloiksi. Yhdistä kulhossa öljy, oregano, suola ja pippuri. Lisää kukkakaalit ja sekoita. Kumoa kukkakaalit uunipellille. 
  4. Paahda uunissa 15 minuuttia. Huuhtele retiisit. Lisää ne joukkoon ja paahda vielä 10 minuuttia.

Kommentit (0)

Resepti Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Raikkaan ja rapsakan salaatin voi esivalmistella edellisenä päivänä. Salatti säilyy pitopöydässä freesimpänä kun tarjoilet kastikkeen erikseen.

Annoksia
10
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Rikastettu vihreä salaatti

Ainekset

4
vihreää omenaa
2
fenkolia
1
limen mehu
1 rasia (500 g)
ruusukaalia
1 pss (125 g)
lehtikaalia
2
dl
hasselpähkinöitä
1 dl (100 g)
parmesaaniraastetta
1 rasia (125 g)
rucolaa
2
ruukkua
herneenversoja
Omenavinegretti
2
dl
tuorepuristettua omenamehua
1
dl
öljyä
½
dl
omenaviinietikkaa
2
rkl
sokeria
2
tl
vahvaa sinappia (esim. Dijon)
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Yhdistä omenavinegretin ainekset isossa lasitölkissä. Sekoita hyvin.
  2. Pese omenat ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Halkaise fenkoli neljään osaan ja viipaloi. Purista limen mehu. Irrota ruusukaalin lehdet, hienonna kaalien keskustat ja lehdistä paksuimmat.
  3. Yhdistä kulhossa omenat ja fenkolit ja sekoita joukkoon limen mehu, jotta omenat ja fenkolit eivät tummu. Lisää ruusukaalit ja lehtikaalit. Anna maustua vähintään puoli tuntia.
  4. Hienonna pähkinät. Raasta juusto karkealla terällä.
  5. Lisää pähkinärouhe, juustoraaste, rucola ja herneenversot salaattiin vasta juuri ennen tarjoilua.

Kommentit (0)

Resepti Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Nopea, ihanan juustoinen ja rouskuvan lehtevä kreikkalainen filopiiras Patsavouropita on käteävä juhlaruoka. Voit tehdä sen kypsennystä vajaaksi edellisenä iltana.

Annoksia
10
Valmistusaika
50 min + 1 t tai yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalainen juustopiiras patsavouropita

Ainekset

1 pkt (450 g)
filotaikinaa pakasteena
100
g
voita
2 pkt (à 200 g)
halloumia
2
dl
raastettua parmesania
2
tl
timjamia
1
tl
kuivattua minttua
2
munaa
1 ½
dl
maitoa
2
rkl
juoksevaa hunajaa

Työvaiheet

  1. Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta juustot. Sulata voi.
  2. Voitele kevyesti noin 10 cm korkea, 20 x 30 cm:n kokoinen uunivuoka. Laita vuoan pohjalle kaksi filotaikinalevyä niin, että levyjen reunat tulevat reilusti vuoan reunan yli. Levitä 2 rkl sulaa voita taikinan päälle vuokaan.
  3. Revi loput filotaikinalevyt neljään osaan ja rutista kolmannes niistä kasaksi vuokaan. Ripottele päälle puolet juustoista, timjamista ja mintusta. Pirskota päälle 2 rkl voita.
  4. Laita vuokaan toinen kerros filotaikinaa, loput juustot, mausteet ja 2 rkl voita. Lisää päälle loput filot ja nosta reunojen yli roikkuvat taikinasiivut piiraan päälle. Kaada loppu voi vuokaan.
  5. Leikkaa terävällä veitsellä piiras pohjaa myöten 10 annospalaksi.
  6. Yhdistä muna ja maito. Kaada piiraan päälle ja nosta jääkaappiin vähintään tunniksi.
  7. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista piirasta 30 minuuttia. Anna jäähtyä 10 minuuttia ja lusikoi päälle hunajaa ennen tarjoilua.

Kommentit (0)