Etusivu | Ruoka | Reseptit | Salottisipulikylkeä ja dijonkastiketta

Arvostele resepti:

Arvostele tämä resepti

Käyttäjien arvio 306 arvostelua

Salottisipulikylkeä ja dijonkastiketta


2 annosta 

2 (à 250 g) pihviä naudan luuttomasta kyljestä tai entrecota
ripaus suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
4-5 salottisipulia
½ dl punaviinietikkaa

Dijonsinappikastike
4 rkl dijonsinappia
1½ rkl valkoviinietikkaa
noin 1 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria

---

1. Valmista ensin kastike. Sekoita sinappi ja valkoviinietikka kulhossa. Lisää joukkoon oliiviöljyä ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Seos paksunee majoneesimaiseksi. Mausta ripauksella suolaa, sokeria ja mustapippuria. Laita kastike jääkaappiin odottamaan.

2. Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistusta.

3. Kuumenna oliiviöljy ja voi pannulla. Kun voi alkaa hieman ruskistua, lisää lihat. Paista pihvejä keskilämmöllä molemmin puolin noin 4 minuuttia. Ripottele pihveille suolaa ja mustapippuria. Kääräise folioon vetäytymään.

4. Lisää pannulle kuoritut ja viipaloidut sipulit, nokare voita ja punaviinietikka. Anna kiehahtaa ja hautua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes punaviinietikka on paksuuntunut siirappimaiseksi. Mausta suolalla ja ja pippurilla.

5. Nostele karamellisoituneet salottisipulit pihvien päälle. Tarjoile lisäksi dijonkastiketta, paahdettuja perunoita ja vihreää salaattia.

Ohje Farid Taib, ravintola Four seasons & delicatesses



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kuusi kuusi seitsemän



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt