4 hengelle
1 dl kuivattuja mustasilmäpapuja
1 dl kuivattuja härkäpapuja
100 g tuoreita taite- tai vahapapuja
50 g tuoreita leikkopapuja
2 perunaa
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni purjo
2 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl valkoviiniä tai kasvislientä
(suolaa)
1 tl kuivattua timjamia
¼ tl jauhettua valkopippuria
4 tomaattia
---
1. Liota ja keitä kuivatut pavut kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Nuoret, aivan tuoreet härkäpavut voi kypsentää riivittyinä padan seassa. Leikkaa tuoreista pavuista kanta.
2. Kuori perunat ja leikkaa lohkoiksi munakoison ja kesäkurpitsan kanssa. Puhdista purjo ja leikkaa noin 3 sentin paloiksi.
3. Kuullota kasvikset kuumassa öljyssä kattilassa tai padassa. Lisää tomaattipyree ja liemi sekä mausteet. Hauduta lähes kypsiksi eli noin 15 minuuttia. Tarkista välillä liemen määrä.
4. Keitä sillä aikaa toisessa kattilassa paloitellut tuoreet pavut kypsiksi (noin 10 minuuttia). Sekoita padan joukkoon lohkotut tomaatit ja valutetut pavut, kuumenna ja hauduta vielä noin 5 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi rapeakuorisen leivän kanssa.
Vinkki! Lientä lisäämällä saat maukasta keittoa.
Teksti Marita Suontausta, kuva Pia Inberg