4-6 ruoka-annosta tai 10-15 lasillista
2-3 dl pitkäjyväistä riisiä
½ dl paahdettua seesaminsiemenöljyä
100 g mantelilastuja
200-300 g vuohenmaitojuustoa
2 appelsiinia
2 dl taatelipaloja
2 dl rusinoita
1 ruukku minttua
Kastike
2 dl turkkilaista jogurttia
½ sitruunan mehu
2-3 tl hunajaa
---
1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja lisää seesamiöljy sekä suolaa mausteeksi.
2. Paahda mantelilastut kuumalla pannulla, älä polta!
3. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa kukin viipale neljään osaan.
4. Kuori ja viipaloi appelsiinit. Kuori myös viipaleet halutessasi. Viipaloi kivettömät taatelit.
Sekoita kaikki aineet salaatiksi ja lisää minttu kokonaisina lehtinä. Sekoita kastikeaineet.
5. Peitä salaatti ja anna sen ja kastikkeen vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Teksti Kiia Renko, kuva Pia Inberg