noin 12 kpl
150 g pehmeää voita
75 g (noin ¾ dl) sokeria
1 muna
1 ½ dl vaniljajogurttia
1 tl raastettua (luomu)sitruunankuorta
125 g (noin 2 dl) vehnäjauhoja
75 g (noin 1 dl) perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
¼ tl ruokasoodaa
vuokien voiteluun voita
Tarjoiluun
kahta erilaista jäätelöä, esim. vadelmaa ja vaniljaa, vadelmia, pikkukeksejä tai vohveleita
1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele muffinipellin syvennykset tai laita niihin paperivuoat.
2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna, jogurtti ja sitruunankuori. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja sooda. Kaada voiseoksen joukkoon ja sekoita mahdollisimman vähän.
3. Annostele taikina muffinipellin syvennyksiin. Jätä hieman kohoamistilaa. Paista muffineita uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Ota muffinit uunista ja anna jäähtyä noin 5 minuuttia.
4. Nosta muffinit syvennyksistä ja siirrä ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäätelö tarjoilua varten 1 - 2 cm paksuisiksi viipaleiksi ja asettele viipaleet muffinien päälle. Koristele halutessasi pienillä vohveleilla ja vadelmilla. Tarjoile heti.
Teksti Sanna Kekäläinen, kuva Arto Vuohelainen