1 iso kukkakaali
3 pientä kesäsipulia
noin 150 g westfaleninkinkkua tai ilmakuivattua kinkkua
½ dl paahdettuja auringonkukansiemeniä tai siemensekoitusta
Kastike
2 dl valkosipulimajoneesia
3 rkl sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa, mustapippuria myllystä
---
1. Irrota kukkakaali nupuiksi. Kuori ja kuutioi varsi. Keitä paloja suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Valuta kuivaksi ja jäähdytä. Hienonna sipulit varsineen. Kuutioi kinkku.
2. Yhdistä kaikki kastikeaineet. Sekoita kastike kukkakaaliseokseen. Anna salaatin marinoitua viileässä noin 2 tuntia ennen tarjoilua.
3. Sekoita paahdetut siemenet salaattiin juuri ennen tarjoilua.
Teksti Sanna Kekäläinen, kuva Sami Repo