4 annosta
4 kpl (á 150–200 g) karitsan paahtopaistia
maun mukaan suolaa ja pippuria myllystä
voita ja öljyä paistamiseen
Persilja-anjovisöljy
2 anjovisfileetä
1 puntti lehtipersiljaa
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
½ dl oliiviöljyä
Lisäksi
20 ruusukaalia
kourallinen kuivattuja, liotettuja tai tuoreita sieniä (esim. suppilovahveroita)
8–12 pientä keitettyä perunaa
---
1. Ota karitsanpaistit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Siisti huoneenlämpöisten lihojen pinnat.
2. Valmista mausteöljy. Murskaa anjovikset morttelissa. Silppua persilja
hienoksi. Sekoita öljyn ainekset kulhossa. Mausta suolalla ja
pippurilla.
3. Kuumenna öljy kuumaksi paistinpannulla. Paista siinä paisteja noin 2
minuuttia/puoli. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa pannulle nokare
voita. Mausta lihan pinta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Työnnä lihalämpömittari yhden paistin paksuimpaan kohtaan. Paista 180
asteessa uunin keskitasolla noin 5 minuuttia tai kunnes paistin
sisälämpötila on 50 astetta. Anna vetäytyä 10 minuuttia uunista
ottamisen jälkeen.
4. Paista sillä aikaa sieniä kuumalla pannulla öljyn ja voin seoksessa pari
minuuttia. Lisää sekaan keitetyt, puolitetut perunat ja hetken päästä
siistittyjen ruusukaalien irti nypityt lehdet.
Kokoa annoksiksi. Asettele lautasten pohjalle paisti ja sen ympärille paistettua kasviseosta.
Viimeistele annos valuttamalla paistin pinnalle anjovis-persiljaöljyä.
Teksti Marja Samuli, kuva Sanna Peurakoski, ohje Antto Melasniemi, ravintola Ateljé Finne