6–8 rullaa eli 50–70 palaa
Sushiriisi
6 dl sushiriisiä
Riisiviinietikkakastike
1½ dl riisiviinietikkaa
½ dl sokeria
1 tl suolaa
Lisäksi
6–8 nori- eli merileväarkkia
maun mukaan sinappi- tai sipulisilliä, suolakurkkua, keitettyä perunaa ja kananmunaa, kurkkua, majoneesia tai tuorejuustoa
bambumatto ja tuorekelmua käärimiseen
---
1. Valmista ensin sushiriisi. Kumoa riisi siivilään ja huuhtele juoksevalla vedellä, kunnes riisistä valuva vesi on kirkasta. Siirrä riisit paksupohjaiseen kattilaan. Kaada päälle vettä niin, että veden pinta on 2–3 cm riisin yläpuolella. Sulje kattila kannella. Kuumenna riisi vesineen kiehuvaksi. Alenna lämpö pienimmälle ja hauduta riisiä noin 15 minuuttia. Älä raota kantta tai sekoittele riisiä kypsennyksen aikana. Sammuta liesi ja jätä riisit hautumaan vielä 5 minuutiksi.
2. Valmista maustekastike. Mittaa ainekset kattilaan ja lämmitä seosta miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on sulanut etikan joukkoon. Älä päästä kiehumaan. Jäähdytä seos.
Kaada lämmin riisi laakeaan astiaan. Valuta kastiketta riisille ja hämmennä riisiä samalla koko ajan. Jäähdytä huoneenlämmössä. Suikaloi täytteeseen kurkku ja kala.
3. Aseta norilevy muovikelmulla vuoratulle bambumatolle kiiltävä puoli alaspäin.
Painele ohut kerros riisiä norilevylle niin, että levyn yläreunaan jää parin sentin kaistale ilman riisiä. Asettele haluamasi täytteet keskelle riisiä koko levälevyn leveydelle. Rullaus onnistuu paremmin, mikäli olet maltillinen täytteiden määrän suhteen. Jos haluat valmistaa pienempiä rullia, voit jakaa levälevyn kahtia levyssä olevien viivojen suuntaisesti.
4. Pyöräytä maton avulla levy rullaksi ja muotoile se sopivan napakaksi painelemalla ja pyörittelemällä kevyesti maton sisällä. Leikkaa rullat viipaleiksi terävällä veitsellä ja aseta tarjolle. Yhdestä rullasta tulee noin 10 viipaletta.
Teksti Marja Samuli, kuva Jukka Rapo