Etusivu | Ruoka | Reseptit | Sitruunainen uunibroileri

Arvostele resepti:

Käyttäjien arvio 255 arvostelua

Sitruunainen uunibroileri


3–4 hengelle

1 iso broileri tai 2 pienempää
1 sitruuna

Mausteseos
1 tl suolaa
1 tl sitruunapippuria
2 tl paprikajauhetta
muutama hienonnettu rosmariininoksa
1 rkl öljyä

Paistamiseen
¾ dl öljyä
Tarjoiluun
kuskus- tai vihreää salaattia

---

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Tee mausteseos sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
Kuivaa broileri päältä ja sisältä talouspaperilla. Hiero pintaan ensin sitruunaa ja sitten mausteseosta. Laita mausteseosta myös sisälle. Sido broileri paistinarulla.

2. Mittaa öljy uunipannulle. Nosta broileri pannulle. Paista uunissa noin 45 minuuttia. Valele broileria paiston aikana öljyllä. Tarkasta kypsyys pistämällä varrastikulla paksuimpaan kohtaan broileria. Jos palasta ulostuleva neste on kirkasta, niin liha on kypsää.

3. Tarjoa esimerkiksi kuskussalaatin tai vihreän salaatin kanssa. Myös paistetut varhaisperunat ja tsatsiki maistuvat taivaallisilta broilerin kanssa.

Teksti Sanna Kekäläinen, kuva Arto Vuohelainen



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kahdeksan viisi yksi



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt