Etusivu | Ruoka | Reseptit | Mustikkaiset marenkikupit

Arvostele resepti:

Arvostele tämä resepti


Katso myös:

Mustikka-valkosuklaacookies
Mustikka-valkosuklaacookies

Kuningatarsmoothie
Kuningatarsmoothie

Marengit
Marengit

Käyttäjien arvio 339 arvostelua

Mustikkaiset marenkikupit


8 leivosta

Marenki
3 valkuaista
2½ dl sokeria
½ tl etikkaa

Sitruunakiisseli
2 dl vettä
2 dl sitruunamehua
3 keltuaista
3 dl sokeria
1 dl Maizenaa
75 g voita

Päälle
tuoreita mustikoita

---

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaisia hetki ja lisää sokeri vähän kerrallaan. Vatkaa, kunnes marenki on kovaa ja pysyy kulhon pohjassa, kun käännät kulhon ylösalaisin. Lisää lopuksi etikka.

2. Pursota tai levitä lusikalla leivinpaperin päälle uunipellille 8–10 sentin kokoisia ympyröitä, leivospohjia. Paista 70 asteessa uunin keskitasolla noin kaksi tuntia. Jäähdytä.

3. Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet kattilaan ja sekoita aineet kylminä hyvin sekaisin. Kuumenna kiisseliä koko ajan sekoitellen, kunnes kiisselin pintaan pulpahtaa ensimmäiset kuplat. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä. Säilytä jääkaapissa täyttämiseen asti.

4. Käännä leivospohjat ylösalaisin. Katkaise mahdollinen terävä nyppylä marengin päältä. Levitä kolon pohjalle kiisseliä, sen päälle kermavaahtoa ja pinnalle reilusti mustikoita. Voit valella mustikat vielä halutessasi hyytelösokerilla. Tarjoa saman tien.

Vinkki! Voit valmistaa marengit jo pari päivää ennen tarjoamista. Säilytä kuivassa paikassa. Kiisselin voi valmistaa edellisenä päivänä. Siitä tulee hyvin paksua, lemon curd-tyyppistä tahnaa.

Teksti Kiia Renko, kuva Jukka Rapo



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    neljä viisi kuusi



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt