11/2–2 kg hirven
paahtopaistia
rouhittua mustapippuria
suolaa maun mukaan
Marinadi
2 pll ykkösolutta
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl katajanmarjoja
3–4 laakerinlehteä
1 sipuli
1 tl soijaa
Yrttikuorrutus
1 ruukku timjamia
1 ruukku basilikaa
1 nippu mausterucolaa
1 valkosipulinkynsi
1/2–1 dl oliiviöljyä
1 dl parmesaaniraastetta
---
1 Sekoita marinadiaineet ja laita paisti marinoitumaan yön yli jääkaappiin. Kääntele paistia välillä. Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Ruskista liha paistinpannulla
voissa ja hiero ruskistamisen jälkeen paistin pintaan reilusti mustapippuria ja suolaa. Jäähdytä.
2. Valmista yrttitahna hienontamalla kaikki aineet pyreeksi morttelissa, tehosekoittimessa
tai sauvasekoittimella. Sivele kaikkialle paistin pintaan yrttitahnaa ja paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin tunti/kilo lihaa.
3. Tarjoile kasvisröstin, karpalohyytelön ja sienikastikkeen kanssa.
Teksti Kiia Renko, kuva Arto Vuohelainen, ohje Fredi Lilius, Tampere