Etusivu | Ruoka | Reseptit | Kreikkalainen lohipiirakka

Arvostele resepti:

Käyttäjien arvio 183 arvostelua

Kreikkalainen lohipiirakka


Uunipellillinen

1 pkt (600 g) lehtitaikinalevyjä

Täyte
noin 800 g lämminsavulohta
½ dl tillisilppua
200–300 g fetajuustoa
2 punasipulia
1 dl kivettömiä oliiveja

Lisäksi
5 dl ruokakermaa
5 munaa
200 g valkosipuli-tuorejuustoa, kreikkalainen
1 tl rouhittua mustapippuria

Pinnalle
150 g emmentalraastetta, punaleima

---

1. Kauli taikina levyksi uunipellille leivinpaperin päälle, myös reunoille. Levitä taikinalle lohipalat, tilli, murennettu fetajuusto, punasipulirenkaat ja oliivit.

2. Sekoita ruokakerma, munat ja  tuorejuusto. Mausta mustapippurilla. Kaada seos täyteaineksien päälle ja lisää pinnalle juustoraaste.

3. Paista piirasta uunin alatasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Nosta piiras keskitasolle ja jatka paistamista 10–15 minuuttia. Jäähdytä hieman ennen tarjoilua.

Vinkki! Piirakan voi leipoa myös piirakka- tai ruistaikinaan. Vähennä silloin täytteen ja nesteen määrä noin puoleen.

Teksti Kiia Renko, kuva Elvi Rista, ohje Eija Rytkönen, Oulu



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kolme kolme kaksi



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt