Etusivu | Ruoka | Reseptit | Lohifilee Wellington

Arvostele resepti:

Käyttäjien arvio 252 arvostelua

Lohifilee Wellington


6:lle

800 g lohifileetä
1 pieni purjo
2 dl esikäsiteltyjä sieniä, esim. suppilovahveroita
1 rkl öljyä
1 ½  pkt pakastettua ruis-perunataikinaa
1 rkl sitruunamehua
1 kananmuna voiteluun

---

1. Nosta pakastetaikina sulamaan hyvissä ajoin. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista lohesta ruodot ja nahka. Leikkaa lohi annospaloiksi.

2. Hienonna purjo ja kuullota pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää sienet ja jatka paistamista, kunnes sienistä ei enää irtoa nestettä.

3. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin kolme kertaa suuremmaksi kuin lohipala. Säästä ylijäänyt taikina koristelua varten. Nosta lohi taikinalevyn keskelle. Pirskottele päälle sitruunamehua ja mausta suolalla ja pippurilla.Levitä fileelle paistetut purjot ja sienet.

4. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki. Voitele taikinan reunat munalla. Käännä reunat tiukasti kiinni siten, että sauma tulee lohipalan alle. Voitele pinta munalla.

5. Ota ylijääneestä taikinasta piparimuotilla kuvioita  ja kiinnitä ne lohitaikinapaketin pintaan munalla. Paista uunin keskitasolla 20–25 minuuttia. Paista ylijääneestä taikinasta tikkuja. Ne maistuvat mainiolta sellaisenaan.

Teksti Sanna Kekäläinen, kuva Laura Riihelä



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    neljä kahdeksan seitsemän



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt