1 kg mahdollisimman pieniä päärynöitä
½ sitruuna
4 ½ dl sokeria
5 dl valkoviini- tai siideriviinietikkaa
2 kanelitankoa
1 tl musta- tai valkopippureita kokonaisina
---
1. Pese ja viipaloi sitruuna. Mittaa sokeri, etikka, sitruuna ja mausteet kattilaan. Anna seoksen lämmetä, kunnes sokeri on sulanut liemeen.
2. Kuori ja halkaise päärynät. Laita päärynät etikkaliemeen ja keitä keskilämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes päärynät tuntuvat pehmeähköiltä. Nosta päärynät reikäkauhalla purkkiin tai kulhoon.
3. Anna liemen kiehahtaa ja keitä kovalla lämmöllä noin 5 minuuttia tai kunnes seos keittyy hieman kasaan. Valmista lientä jää reilu 4 dl. Kaada liemi päärynöiden päälle. Peitä kannella tai kelmulla.
4. Nosta päärynät viileään maustumaan vähintään 6 tunniksi. Päärynät maistuvat kinkun ja myös muiden liharuokien, vaikkapa lampaanpaistin kanssa.
Teksti Sanna Kekäläinen, kuva Laura Riihelä