12 kpl
75 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
---
1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Asettele muffinivuoat pellille.
2. Sulata voi kattilassa. Anna jäähtyä hieman. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa maito ja kananmunat kulhossa. Kaada kuivien aineiden joukkoon voisula ja munamaito.
3. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 10–15 minuuttia uunin keskitasolla.
4. Kauli sokerimassa ohueksi levyksi ja paina siitä muoteilla
mieleisiäsi kuvioita, esimerkiksi kukkia. Kiinnitä hopeakuula kukan
keskelle vesitipan avulla.
5. Levitä tai pursota kuorrutetta* kuppikakkuken päälle. Aloita ulkoreunasta ja etene kohti keskustaa. Koristele strösseleillä.
* Suklaakuorrutus
200 g maitosuklaata
200 g tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
50 g tomusokeria
Sulata
suklaa vesihauteessa ja mikrossa pienellä teholla. Vatkaa tuorejuusto,
voi ja tomusokeri kulhossa tasaiseksi massaksi. Lisää hieman jäähtynyt
suklaa tuorejuustoseokseen ja vatkaa huolellisesti.
*Vadelmakuorrutus
80 g maustamatonta tuorejuustoa, esimerkiksi Philadelphia
50 g huoneenlämpöistä voita
200 g tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl vadelmamehutiivistettä
karamelliväriä
Vatkaa
voi, tomu- ja vaniljasokeri sekä vadelmamehu vaahdoksi. Sekoita
joukkoon tuorejuusto. Värjää kuorrute vielä muutamalla tipalla
karamelliväriä.
Teksti Linnea Fennhagen, kuva Minna Mercke Schmidt