Pohja
2 banaania
150 g maitosuklaata
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
maitoa tai omenamehua kostutukseen
Täyte ja kuorrutus
1 1/2 dl vahvaa kahvia
300 g voita
22 1/2 dl tomusokeria
Koristeeksi
ruusuja
sokerihelmiä (Dr. Oetker)
---
1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele 26-senttinen kakkuvuoka.
2. Muussaa banaanit ja leikkaa suklaa pieniksi paloiksi.
3. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen sekoittaen.
4. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan kerman kanssa. Kääntele lopuksi banaanisose ja suklaapalat taikinaan.
5. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 35-40 minuuttia. Jäähdytä.
6. Halkaise kakku ja kostuta sekä alapuoli että kakun kansi.
7. Jäähdytä kahvi kylmäksi. Sekoita pehmeä voi ja tomusokeri kahvin kanssa. Anna kovettua hetki jääkaapissa.
8. Levitä kahvitäytettä kakun väliin ja nosta kakun yläpuoli kanneksi. Levitä kahvi-voiseosta koristeeksi kakun päälle ja reunoille.
9. Koristele kukilla ja sokerihelmillä.
Vinkki! Laita ruusun varren ympärille pala foliota ja työnnä kukka koristeeksi vasta sen jälkeen.