Noin 10 bliniä
1 kesäkurpitsa (noin 300 g)
1 iso sipuli
(10 aurinkokuivattua tomaattia)
2 dl kermaviiliä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa
1 dl silputtua timjamia tai basilikaa
12 tl suolaa
34 tl sokeria
12 tl rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
---
1. Raasta kesäkurpitsat raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta myös sipuli. Valuta molempia raasteita 10 minuuttia siivilässä. Kääntele välillä.
2. Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja silppua saksilla pieneksi.
3. Sekoita raasteet ja tomaattipalat loppujen raaka-aineiden kanssa. Anna taikinan turvota puolisen tuntia jääkaapissa.
4. Kuumenna blini- tai paistinpannulla oliiviöljyä. Nosta ruokalusikalla taikinaa pannulle ja paista keskilämmöllä 3-4 minuuttia molemmin puolin. Anna hautua tarpeeksi, jotta raasteet ehtivät kypsyä.
5. Tarjoa esimerkiksi perunoiden, graavilohen tai puolukkahillon kanssa.