1 paketti piirakkapohja-aineksia
Täyte
2 sipulia
1 rkl oliiviöljyä
2 tl rosmariinia
2 tlk (á 200/154 g) säilykelohta
1 dl sitruunatäytteisiä oliiveja
200 g vuohenjuustoa
---
1. Valmista piirakkapohja valmiista kuiva-aineksista paketin ohjeen mukaan. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
2. Valmista täyte. Kuori ja lohko sipulit. Kuullota sipuleita viisi minuuttia paistinpannulla. Mausta sipulit rosmariinilla. Avaa lohipurkit ja valuta neste. Perkaa lohi isohkoiksi paloiksi.
3. Levitä piirakkapohjan päälle tasaisesti sipulit, kalapalat ja oliivit. Murenna pinnalle vuohenjuustoa.
4. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Jos täyte näyttää kuivalta, voit paiston aikana lisätä pinnalle muutaman ruokalusikallisen oliiviöljyä.