Ohje 30 hlölle
2-4 eri salaattia, yhteensä noin 10 pussia tai ruukkua
8-10 tomaattia
1 tuorekurkku
10 keitettyä munaa
6-8 kypsää päärynää tai
3 prk (á 400 g) säilykepäärynöitä
saksanpähkinöitä tai pistaaseja
parmesaania tai sinihomejuustoa
Kastike
¾ dl oliiviöljyä
2-3 rkl valkoviini- tai punaviinietikkaa
1 rkl dijonsinappia
1 rkl sokeria
rouhittua mustapippuria, suolaa maun mukaan
---
1. Sekoita ensin salaattikastikkeen aineet yhteen esimerkiksi korkillisessa pullossa.
Leikkaa tomaatit viipaleiksi. Puolita viipaleet. Viipaloi kurkku juustohöylällä. Kuori munat ja leikkaa puolikkaiksi tai neljään osaan.
2. Kuori ja paloittele tai viipaloi päärynät. Valuta säilykepäärynät siivilässä.
3. Leikkaa parmesaanista kuorimaveitsellä ohuita lastuja tai sinihomejuustosta terävällä veitsellä ohuita paloja.
4. Sekoita kaikki salaattiaineet yhteen vähän ennen tarjoamista. Säilytä viileässä, jos mahdollista.
5. Sekoita kastike salaattiin juuri ennen tarjoilua, ettei hento salaatti vetisty.
Vinkki! Valitse salaattiin haluamiasi aineksia. Munat voi jättää pois. Salaattiin sopivat myös yrtit, kirsikkatomaatit jne.