Etusivu | Ruoka | Reseptit | Yrttinen paisti ja lohkoperunat

Arvostele resepti:

Käyttäjien arvio 460 arvostelua

Yrttinen paisti ja lohkoperunat


4 annosta

noin 1 kg naudan ulkofileetä tai -sisäpaistia
1-2 valkosipulia
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
1 porkkana
1 laakerinlehti
2-3 dl punaviiniä, Chianti / Valpolicella
500 g yrtti-tomaattimurskaa
tuoretta basilikaa

Lohkoperunat
1 kg jauhoisia perunoita
1 dl oliiviöljyä
2-4 tl Herbamarea tai muuta yrttisuolaa

---

1. Pilko valkosipulit kolmion muotoiseksi ja työnnä paistin sisälle kauttaaltaan. Hiero suola ja jauhettu valkopippuri paistiin.

2. Ruskista liha oliiviöljyssä pintaruskeaksi valurautaisessa padassa tai pannulla. Vähennä lämpöä ja lisää pilkotut sipulit sekä porkkana. Paista hetki, että kasvikset pehmenevät hieman. Kääntele paistia samalla. Nosta kasvikset syrjään odottamaan.

3. Lisää viini ja jatka hetki paistamista.

4. Lisää yrttinen tomaattimurska, laakerinlehti ja  pilkottu basilika. Sekoita.

5. Tällä välin leikkaa pestyt, kuorimattomat perunat lohkoiksi.

6. Sekoita öljy ja yrttisuola muovipussissa, nosta perunalohkot pussiin ja ravistele voimakkaasti.

7. Nosta perunat leivinpaperin päälle uunipellille ja kaada loppu öljy-suolaseos päälle.

8. Työnnä paistin paksuimpaan kohtaan paistolämpömittari. Laita molemmat ruuat 200 asteiseen uuniin, lihapata alatasolle ja kansi päälle.

9. Laita kauhalla aina välillä kastiketta paistin päälle ettei liha kuivu. Kypsennä, kunnes lihan sisämpötila on 57 astetta.

10. Leikkaa liha valmiiksi tarjoilua varten. Tarjoa perunoiden kanssa. Ruokajuomaksi sopii viini, jota käytettiin ruuanvalmistuksessa.



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    seitsemän kaksi kaksi



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Kuinka paljon sukulaislapsen ylioppilaslahja saa maksaa?


Tulokset | Aiemmin kysytyt