700 g naudan ulkopaistia
2 rkl oliiviöljyä
12 pientä salottisipulia
3 dl vettä
1 dl punaviiniä
2 rkl punaviinietikkaa
3 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattisosetta
4 laakerinlehteä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl rosmariinia
1 rkl ruokosokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
1-2 tl suolaa
1 dl kalamata oliiveja
---
1. Ruskista kuutioitu liha padassa oliiviöljyssä, pieni erä kerrallaan.
2. Kuori salottisipulit ja lisää pataan kuullottumaan. Lorauta nesteeksi kiehuvaa vettä, punaviiniä ja etikkaa.
3. Lisää murskattu valkosipuli, tomaattisose ja mausteet. Hauduta kannen alla noin puolitoista tuntia eli kunnes liha on mureaa. Viimeistele oliiveilla. Maista ja mausta tarvittaessa.
Vinkki! Tarjoa valkosipulilla maustetun perunamuusin tai kreikkalaisen jyvämakaronin kanssa.
Teksti Christina Aaltio, kuva Pia Inberg