10-12 palaa
Kakkupohja
1 ps valmista suklaakakkuainesta, esim. Dr Oetker tai Maizena
kostutukseen maitoa
Täyte
1 ps vanhan ajan vaniljakastikeainesta
2½ dl maitoa
2 dl aprikoosihilloa
Kuorrutus
50 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2-3 rkl kylmää kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
Pinnalle
kaakaojauhetta
---
1. Paista kakku pussin ohjeen mukaan. Jäähdytä, halkaise ja kostuta pohjalevy kevyesti maidolla.
2. Sekoita vaniljakastikejauhe kylmään maitoon. Anna sakeutua 10-15 minuuttia. Huomaa, että pakkauksessa on kaksi pussia jauhetta, mutta yksi pussi riittää yhden kakun väliin.
3. Levitä aprikoosihillo kakun pohjalevylle. Levitä sen päälle paksu vaniljakiisseli. Nosta kakun toinen puolikas täytteen päälle. Jos täytettä pursuaa yli reunojen, kaavi se pois veitsellä.
4. Sekoita kuorruteaineet notkeaksi tahnaksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Siivilöi teesihdillä kaakaojauhetta kakun päälle vähän ennen tarjoilua.
Vinkki! Voit levittää kakun väliin lempihilloasi. Kakun reunat voi koristella lisäksi paahdetuilla mantelilastuilla.
Teksti Kiia Renko, kuva Nico Backström