Kasviskastike
1 ps (200-300 g) keittojuureksia
1 ps (400 g) pomodoropakastekasviksia tai pakastepaprikasuikaleita
150 g pakastepinaattia
2 tlk (á 400-500 g) tomaattimurskaa
2 kasvisliemikuutiota
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
Juustokastike
50 g voita tai margariinia
¾ dl dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
150-200 g punaleimaemmentalraastetta
1-2 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl muskottipähkinää
Pinnalle
2-3 dl emmentalraastetta
kirsikkatomaatteja
---
1. Laita isoon kattilaan pakastekasvikset, tomaattimurska ja liemikuutiot. Keitä hiljalleen kannen alla puolisen tuntia. Mausta. Mitä pidempään ehdit hauduttaa, sitä mehevämpi maku tulee. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Tällä välin kuumenna rasva toisessa kattilassa. Kypsennä jauhoja rasvassa minuutti. Lisää kylmä maito ja sekoita neste tasaiseksi. Kuumenna hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes jauhot suurustavat kastikkeen paksummaksi. Sulata juustoraaste sekaan. Mausta kastike.
3. Voitele suorakaiteen tai neliön mallinen uunivuoka. Levitä pohjalle kasviskastiketta ja kerros lasagnelevyjä niiden päälle. Levitä levyjen päälle kasviskastiketta ja sen päälle juustokastiketta. Täytä toinen kerros samalla tavalla. Jätä päällimmäiseksi lasagnelevyt ja niiden päälle juustokastiketta.
4. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja halutessasi halkaistuja kirsikkatomaatteja. Paista ruokaa uunin alatasolla puolisen tuntia. Anna vetäytyä 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.
Vinkki! Voit valmistaa molemmat kastikkeet edellisenä päivänä ja säilyttää ne jääkaapissa.