6-8 annosta
400 g paistijauhelihaa
1 muna
½ tl suolaa
2 rkl korppujauhoja
1 ps (125 g) maustamattomia cashew-pähkinöitä (esim. Pirkka)
Teriyakityylinen maustekastike
1 dl japanilaista soijakastiketta
1 dl sakea (alkoholi haihtuu kuumennettaessa)
1 rkl hunajaa, vaahterasiirappia tai palmusokeria
½-1 limetin mehu
2 valkosipulinkynttä puserrettuna
runsaasti (ainakin peukalon pituinen pätkä) tuoretta inkivääriä hienoksi raastettuna
1 tuore chilipalko pieninä paloina
Paistoksen päälle
2 ruukkua tuoretta korianteria hienoksi silputtuna.
---
1. Yhdistä kaikki maustekastikkeen aineet ja keitä hiljalleen 20 minuuttia. Älä pelästy vahvaa makua tässä vaiheessa. Jäähdytä kastike.
2. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Ota noin 2/3 määrästä ja rouhi muruiksi. Sekoita rouhe jauhelihan joukkoon, lisää maustekastike (jätä pieni annos voiteluun) ja sekoita hyvin.
3. Lisää jauhelihaan myös suolaa, muna ja korppujauhot.
4. Laita nelikulmaisen uunivuoan pohjalle tai uunipellille leivinpaperia. Tasoita lihaseos sen päälle ohueksi levyksi (noin 1½ cm). Voitele pinta maustekastikkeella.
5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 25-30 minuuttia.
6. Silppua tuore korianteri hienoksi ja levitä paistoksen päälle. Leikkaa lihalevy pieniksi ruuduiksi, muotilla pyöreiksi tai muun mallisiksi.
7. Lisää palojen päälle loput paahdetut cashewpähkinät. Nauti kasvis-/nuudeliwokin, riisin tai perunan, leivän, salaatin tms. kanssa.
Vinkki! Tuoreista raaka-aineista tulee aidoin maku, mutta mm. inkivääriä ja chiliä saa valmiina murskana kaupoista.
Ohje Kristiina Koivisto, Rajamäki