6-8 palaa
Pohja
150 g voita tai margariinia
1 dl isoja spelttihiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl juustoraastetta
½ dl kylmää vettä
½ tl suolaa
Täyte
5-6 dl esikäsiteltyjä suppilovahveroita
1 sipuli
10 aurinkokuivattua tomaattia
1-2 tl yrttimausteseosta
1 tl rouhittua mustapippuria
(ripaus chiliä)
1 tl suolaa
Muna-kerma
2½ dl ruokakerma 3 juustoa (Valio)
3 munaa
½-1 tl suolaa
Pinnalle
1 dl juustoraastetta
100-150 g vuohenjuustoa
kirsikkatomaatteja
---
1. Nypi pohja-aineet taikinaksi. Painele taikina voidellun 26-senttisen vuoan pohjalle ja reunoille.
2. Silppua aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi. Kuori, silppua ja kuullota sipuli kevyesti öljyssä.
3. Sekoita kaikki täyteaineet yhteen. Levitä piirakkapohjalle.
4. Sekoita muna-kerman aineet ja levitä täytteen päälle.
5. Ripottele pinnalle juustoraaste.
6. Leikkaa vuohenjuusto puolen sentin paksuisiksi siivuiksi, puolita siivut. Puolita myös kirsikkatomaatit. Levitä juusto- ja tomaattipuolikkaat vuorotellen piirakan päälle laidoille.
7. Paista piirakkaa ensin 200 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia, lopuksi keskitasolla noin 20 minuuttia.
8. Anna vetäytyä 15-20 minuuttia ennen tarjoamista.
Teksti Kiia Renko, kuva Pia Inberg