Annos neljälle

4 palaa (à 175 g) naudan ulko- tai sisäfileetä
1 tl suolaa
2-3 mm valkopippuria
2 rkl Dijonsinappia
1 keltuainen
2-3 rkl silputtua punasipulia
4 paksua viipaletta juustoa, esim. Gruyere
2-3 rkl voita paistamiseen

Lisäksi

cocktailtikkuja
rasia kirsikkatomaatteja

---


1. Nuiji lihat hellästi tuorekelmun läpi ohuiksi pihveiksi. Suolaa ja pippuroi lihojen pinta.

2. Sekoita sinappi, keltuainen ja sipuli. Levitä seos pihvien päälle. Lisää juustoviipaleet. Käännä pihvit kaksinkerroin ja kiinnitä cocktailtikuilla.

3. Kuumenna paistinpannu. Sulata voi kuplivaksi ja ruskista pihvit kummaltakin puolelta minuutin verran. Jatka kypsennystä miedolla lämmöllä 2-6 minuuttia.

4. Lisää pannulle pihvien lomaan nokare voita ja halkaistut tomaatit muutamaksi minuutiksi paistumaan. Tarjoile pihvien lisäksi tomaatteja ja sipuli-selleriperunoita.
 

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.