Soutzoukakia on kreikkalainen lammasruoka.

Valmista ensin kastike. Valitse hieman ylikypsiä, punaisia tomaatteja. Jos tomaatit eivät ole tarpeeksi kypsiä, lisää kastikkeeseen hieman tomaattipyreetä ja sokeria.
Poista tomaateista kannat, paloittele ja soseuta teho- tai sauvasekoittimella.

Kuullota sipuli, valkosipuli ja chili oliiviöljyssä. Lisää tomaatit, liemi tai vesi ja mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä ainakin tunnin verran. Pitkä haudutusaika syventää tomaattikastikkeen aromia ja makeuttaa sitä. Lopuksi tarkista maku ja rakenne.

Valmista lihapullat. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Sekoita jauhelihasta ja muista aineksista tasainen taikina. Anna seoksen rauhoittua puoli tuntia jääkaapissa.

Muotoile taikinasta käsin pitkulaisia, noin tennispallon kokoisia pullia. Puristele pallot soikeiksi, kävyn muotoisiksi puikuloiksi. Paista murekepuikuloiden pinta ruskeaksi kuumassa oliiviöljyssä ja aseta ne uunikestävään vuokaan. Kaada tomaattikastike päälle ja hauduta uunissa noin puoli tuntia.

Tarjoa keitetyn riisin kanssa. Basmati sopii parhaiten mutta myös sahramilla maustettu pilahviriisi on hyvää.

Resepti

Annoksia:
4
Vaikeustaso:
Kohtalainen

Resepti

250
g
vähärasvaista karitsan jauhelihaa
250
g
vasikan jauhelihaa
1
kpl
vaaleaa leipäviipaletta
1
kpl
salottisipuli raastettuna
1
kpl
kananmunaa
2
kpl
valkosipulinkynttä
hienoa merisuolaa
maustepippuria
1
tl
juustokuminaa
2
rkl
lehtipersiljaa
oliiviöljyä

Tomaattikastike

500
g
terttu- tai luumutomaatteja
1
tl
tomaattipyreetä
1
tl
sokeria
oliiviöljyä
2
kpl
salottisipulia
1
kpl
valkosipulinkynttä
5
dl
vettä tai lihalientä
chiliä tai cayennepippuria
tulista paprikajauhetta
lehtipersiljaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria
juustokuminaa
3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.